katsoisin silmiisi ja uskoisin sen.

Mietin miksen koskaan saa otetta onnesta. Se käy kylässä ja katoaa. Tulee taas, muttei koskaan jää asumaan. Minä en saa kuin vähän koskettaa.

Tiedän että se johtuu minusta. Että minun käteni ovat jotenkin väärät. Liukkaat ja hapuilevat. Ne ei tartu vaikka niitä käskee. Komennot katoaa hermoradoille.

Kun Tähtityttö katsoo minuun, yritän. Se hymyilee ja minäkin. Minun on hyvä olla ja ne sanoo että se riittää. Että kyllä ne kädet siitä oppii.

Suljen silmät ja kuvittelen meidät siihen uuteen kotiin. Maataan selällään. Sormet koskettaa. Ja onni makaa siinä meidän välissä.

♥

Taidan saada oman kodin. Vihdoin pienen, ikioman sopin. 

Ei se kaunis ole. Ei huumaava, ei jalat lähtenyt alta. Mutta oma se olisi. Turvapaikka. Rauha.

Se ajatus saa minun itkemään. Oma koti. 

Arpeni ja kaareni, ilmeettömät ilmeeni.

Kerro mulle. Selitä niin että ymmärrän. Mä pyydän. Kerro, mikset hymyile tänäänkään.


Löysin yhtenä aamuna ruutupaperin, johon olin kirjoittanut otteita Aina Bergrothin romaanista Ah Autuutta. Rakastan sitä kirjaa.

"Pelottaa liikaa. Tästä ei voi tulla mitään kun valmistaudun pahimpaan. Puhun itseni eroon etukäteen. Loistavaa."

Ensimmäistä kertaa tajusin oikeasti mitä se mulle tarkoittaa. Mä teen niin. En koskaan luota siihen, että se toinen oikeasti tykkää. Sekin haluaa vain seksiä, ihan varmasti. Sitten kun elää sen epäluulon kanssa koko ajan, onnistuu puhumaan itsensä eroon etukäteen. Analysoi jokaisen sanan pahimpaan päin.

Mutta ei sitä vain jotenkin osaa muuta. Yrittää ottaa rennosti. Nauttia. Sitten tulee se ensimmäinen mielipide-ero. Ensimmäinen virhe itsessä. Ja on varma että toinen ei voi hyväksyä sitä.

Hullua, koska oon minä aika hyvä tyyppi. Oikeasti. Kaikkien harhaluulojeni ja pakkomielteideni takana. Ihan ihana tyttö. Ehkä.


On ollut paljon aikaa ajatella. Kun ei koko ajan ole viinipäissään ja tukahduta kaikkea irtosuhteilla. Mä en myy seksiä, mä myyn itseäni seksillä. "Pidä vähän aikaa sylissä, oon tosi hyvä ottamaan suihin." Mä teen sen huomaamatta itseltänikin, hivutan keskustelun aina hiljalleen seksiin. Sitten mietin miksei ne halua muuta. En ihmettele oikeasti, jos minusta saa jotenkin kevytkenkäisen kuvan. Kuka sellaisen kanssa haluaisi seurustella.

Sukupuolitauti, tarkemmin kaksi, oli herätys. Ei ole paljon tullut hairahdettua tulosten  jälkeen. Se on niin noloa. Toisaalta, mitä voisi olettaa. Yli kolmekymmentä miestä ja suurimman kanssa ilman suojaa. Mutta sainpahan opetuksen. Kunpa muistaisin sen vielä pitkään.



Tämä kirjotus ei ehkä antanut sulle mitään. Ei ollut hienoja sanoja ja taiteellista ilmaisua. Mutta mä luulen, että tämä olikin tällä kertaa ihan vain minulle. Väliaikakatsaus. Pään tyhjennys. Vähän tilaa sille kauniimmalle annille.

rakastit amerikan autoja ja kitarasooloja

"Minä en edes tiedä missä me ollaan!"

"Luitko siitä Laajasalon murhasta?"

Ja siinä me istuttiin merenrannassa ja tuijotettiin kaupungin valoja vastarannalla. Vitsailtiin kirveestä sinun takakontissa.

Oli suudelmiakin. Ja kun se puri minun alahuulta,  minä olisin halunnut riisua kaikki vaatteet heti. Viime kerrasta on niin aikaa. Suudelmista.

Ja minä sain hymyilemään sen miehen, joka joskus oli minulle vain poika joka ei koskaan hymyile. Nauramaan. Hermostumaan.  Pitämään minusta kiinni.

tänä yönä sieluni vaihtaa voisin yhteen suudelmaan.

Miehellä on nahkatakki ja vanha jenkkiauto. Se vie minut illalla ajelulle. Hymyilyttää vähän.

Ei tietenkään saisi. Sydänsuruinen tyttö. Tanssii alusvaatteisillaan keittiössä ja nauraa ääneen.

On jo unohtanut eilisen. Nopeasti. Sulkenut kaiken taakse mielen.

tuhat ja yksi yötä

Voisin mä teille kertoa. Viime viikoista. Kuukausista. Voisin mä kertoa siitä kuinka syksy ei tänä vuonna tuonutkaan levenevää hymyä ja pohjaton onnea.

Siitä miltä tuntuu kesän jälkeen saada sukupuolitautitesteistä positiivisia tuloksia. Voisin mä kertoa kuinka huonoksi sitä itsensä silloin tuntee. Kuinka se hävettää ja ahdistaa. Kuinka niistä ei tahdo päästä eroon. Voisin mä siitä teille kertoa, kuinka ne satunnaiset seksikumppanit siihen suhtautuu.

Voisin mä siitä kertoa, miltä tuntuu laskea niitä miehiä, joiden nimiä ei enää muista. Siitä ettei ole ihan varma lasketaanko pelkkiä suikkareita, vai onko ne pelkästään puolikkaita. Voisin mä siitä teille kertoa, miltä tuntuu lähteä baarin ulkopuolella tapaamansa miehen asunnolle ja ottaa suihin ja kieltäytyä antamasta puhelinnumeroaan. Lähteä spermaa hiuksissaan.

Voisin mä kertoa siitä, miltä tuntuu kun herra Yhdellätoista on uusi tyttöystävä. Siitä kun herra Kahdellatoistakin. Voisin mä siitä kertoa, miltä tuntuu kun Entinen sanoo rakastavansa sen uutta tyttöä enemmän kuin ketään koskaan. Voisin mä siitä kertoa, miltä tuntuu nukahtaa taas yksin.

Voisin mä kertoa herra Espoosta. Baarimikosta. Lassesta.  Voisin mä kertoa siitä pojasta, jota sisko kielsi nussimasta. Voisin mä siitä kertoa, kuinka kävin sen sängyssä kahdesti. Ja siitä kuinka sen veljen vein aamuyöllä leikkipuistoon. Voisin mä siitä teille kertoa, kuinka vietin kesän romanttisimman hetken aamuyöllä meressä, murhan yrityksestä tuomitun miehen kanssa.

Voisin mä siitä kaikesta teille kertoa. Mutta en mä sitten jotenkin kuitenkaan.

Rakas Jumala.  Älä anna mun laittaa kesä-esalle viestiä tänään.

"mut saanko pyytää yhtä asiaa. tanssi mun kanssa illan viimenen."

Tuttu ovimies nyökkää hyväksyvästi kun poistun sinun kanssasi. Sinä olet vielä ihan liian nuori, mutta oi, niin hyvännäköinen. Niin innokas. Suloinen.

Olen tavannut sinut ennenkin. Silti en muistanut sinun nimeäsi, kun törmättiin jo jonossa. Eikä se ollut edes humalan syytä. Et vain koskaan näyttänyt niitä vatsalihaksiasi. Silloin olisin saattanut muistaa.

Enkä minä nähnyt niitä vieläkään. Sinä et ole kaksikymmentäyksi. Saatat olla kaksikymmentäkaksi. En olisi siitä varma, mutta ehkä. Olisi ihana olla noin nuoren ja innokkaan kanssa. Tehdä juttuja, joista sinunlaisesi vain haaveilevat.


(Hyvästeltyäni sinut, hyppään taksiin. Ja menen herra kahdenkymmen ja yhden luo. Minun märkä päiväuneni, ollut jo pitkään. Herra Päiväuni ei lopulta ehkä ollut niin ihmeellinen, kuin olisin toivonut. Mutta oikein ihana silti. Nallekarhu ehkä vähän. Kyllä minä sitäkin uudestaan vielä kokeilisin.)

YHDEKSÄNTOISTA.

Kissamies. Suloinen. Tummat nappisilmät. Vähän ujo kai. Mutta oi niin suloinen.

Olen tavannut sen nyt kahdesti.

Mitä minä kirjoittaisin. On se ihan mukava? Ei herätä mitään suuri tunteita.

Paitsi että sillä on ehkä maailman kaunein penis. Se oli kiva ottaa suuhun. Ja muuallekin.

KAKSIKYMMENTÄ

Ensimmäinen "vittu sulla on iso" on nyt koettu. Sellaisia näkee vain pornoleffoissa.  Haluan kokea sen uudelleen vielä.


(Tiedän että herra yhdeksäntoista jäi välistä. Kissamies.  Kirjoitan myöhemmin. Kun osaan ajatella siitä yhtään mitään. )

Pitäisi kertoa koko juttu, mutta olen humalassa ja en jaksa. Mutta pussikalja. Spontaaninen veto. Aurinkolahti. Kaksi ihanaa miestä.  Puhelinnumero.

Loppujen lopuksi istuttiin miesten kanssa iltaa. Ihana ihana ihana painijamies.  Sänkyyn milloin vain. Sain suudelman. Toivon että se laittaa viestiä.  En tiedä laittaako.

Mutta oli se niin ihana.

hyvää nussimista sulle.

Ei tarvitse kysyä minun vointia. Ennen tai jälkeen sinun muita naisia. Se vaikuttaa vain syyllisyydeltä. Omantunnon puhdistamiselta.

Ja heti kun minun kuukautiset loppuu, on kolme eri miestä jotka tapaan. Aion nussia jokaista.  Kuin sinua ei koskaan olisi ollutkaan.

Note to self.

Ja ihan vaan vinkkinä muillekin: älä pane työkaveriasi.

Saatat joutua istumaan sitä vastapäätä ja siinä siihen kostuu housut ja kovettuu nännit. Koko kroppa huutaa kiimassa. Ei ole kovin hauskaa asiakkaiden aikana. Terveisin yksi kiima-niina.

Herra Kaksitoista on muutenkin täyttänyt minun ajatukseni. Hyvännäköinen, herttainen, fiksu. Jotenkin ihan täydellinen. Ja tavoittamattomissa. Täydellistä.

(Ja minä hajotan itseäni herra kahdeksaantoista.  Mutta nyt loppuu. Niin on päätettävä. Nussikoon sitten ketä haluaa. Minä olen liian nuori vakavasti otettavaksi ja ihan sopiva henkilökohtaiseksi seksileluksi.)

Paniikki

Vatsakivut alkaa heti kun tappelee jonkun tärkeän kanssa. Töissä toivoo, että kukaan ei maksaisi käteisellä, koska kädet tärisee niin ettei seteleitä saa pysymään.

Ei pitäisi päästää ketään koskaan lähelle. Tärkeäksi asti.

en mä koskaan uskonut, että sun kanssa näin päätyisin.

Tapasin viime yönä sattumalta yhden vanhan vanhan kaverin. OP. Törmätään aina ihmeellisissä paikoissa, mitä ihmeellisimpinä iltoina.

Se oli ollut joukkueen saunaillassa.  Ne oli kaikki ihania tyyppejä, niin hauskoja. Minulla oli tosi mukavaa.

Sen sijaan että ilta olisi päättynyt suuriin elämää mullistaviin orgasmeihin,  päädyin pitämään OP:ta kädestä päivystykseen. Mutta ei minua oikeastaan edes haitannut. Oli mukava vain olla.

Sain haleja ja muutaman suudelman. Silitystä.  En olisi enempää tarvinnutkaan.

En tiiä saiks se anteeks.

Mut pillua se sai. Hahaa vittu.

Mä oikein kuulen miten se nauraa. Nuoret tytöt on niin tyhmiä. Niin helppoja.

ja huomenna palaan takaisin.

Minä itkin kotimatkalla. Koko kolmen kilometrin matkan. Minulla on niin käytetty olo. En enää koskaan usko mitään halipusipaskaa.  Kyllä sen tietää mitä ne sinusta haluaa. Likainen huora.

"Kun ei se koskaan riitä että minä vaan oon siinä."

(Ps. Ja kun silloin sanoin että aina tunnollisesti kerään kaikki tavarani, jos en haluakaan enää palata. Niin. Unohdin sitten meikkipussini. Pakko palata.)

"voit sä muaki ajatella"

Olen ajatellut sinuu niin, että päähän koskee.

Olen ollut ihan kamala viime päivinä. Kaikki ärsyttää ja ahdistaa. Tylsistyttää.

Olen ollut Herra Kahdeksantoista kanssa viimeksi perjantaiaamuna. Sen jälkeen olen keksinyt koko ajan syitä miksi en voi tai halua mennä sinne. En edes tiedä miksi. Kiukuttelen sille kuin pieni lapsi.

Meillä on kotona käyttöveden katkos huomenna koko päivän. Minulla on vapaa. Ja sen sijaan, että olisin onnesta sekaisin menossa Herra Kahdeksantoista luo, kieltäydyin kun se sitä ehdotti. Meidän piti mennä tallinnaankin, mutta väitin etten halua sinnekään. Haluan.

Mutta sen sijaan kai herään sitten kamalan aikaisin ja vietän päiväni yksin kaupungilla. Juon itseni varmasti humalaan! Koska mitä tämä on. Mikä minun on. Minun on jotenkin tosi huono, vaikka viikko sitten olin ihan onnellinen. Herra Kahdeksantoista kanssa. (voidaanko pliis keksiä sille joku lempinimi nyt!)

ei mulla muuta, moi.

Meinasin äsken kirjoittaa Herra Kahdeksalletoista, että on ikävä.  Sitte alko ahistaa ajatus siitä, että muka olisi. Niin en sitten kirjoittanut.

Mitä onni on.

Minä haaveilen Rokista. Pitkästä viikonlopusta vieraalla maalla. Aamuteestä kauppatorilla. Meteoriitista takapihalla.

Jostain, mikä rikkoisi tämän arjen. Tahdon odottaa jokaista huomista niin kuin odotan aina lauantai-iltaa ja viinipulloa.

Ennen riitti kaneli aamupuurossa. Kirkas huulipuna työpäivänä. Hienommat vaatteet ja illallinen kaupungilla. Hymy Kärrypojalta. Aurinko.

Olen minä silti aika fine. Vähän tylsistynyt vain.

(Ajattelin luvata itselleni taas vähän. Huhtikuu ilman humalaa. Poikkeuksena yksi ilta. Mutta silti. Ehkä tämäkin kestää about 12 tuntia. Mutta tekisi ehkä hyvää silti.)

The girl that once cared too much, no longer cared at all.

Minä olen silmäniskuja ja hymyjä. Iloa. Mutta kuitenkin. En mitään. Mikään ei yllä sisälle asti. Kukaan.

En jaksa kiinnostua. Olen saanut hurmaavia viestejä, hurmaavilta miehiltä. Mutta minä en vain vastaa. En jaksa olla hurmaava, kiinnostava. Kaikki jo aloitetut jutukin kuivuvat kasaan, kun en koskaan kysy mitä kuuluu. Minua ei koskaan kiinnosta. 

Olen viettänyt päiviäni Herra Kahdeksantoista kanssa. Koska kun kiedon käteni ja jalkani sen ympärille, minä täytyn. Minä tunnen. Kun se liikkuu hitaasti päälläni, minä tunnen jotain. Minä hengitän sitä. 

Mutta kun minä suljen oven perässäni, en koskaan tahdo juosta takaisin. Kerään tavarani aina tarkasti, koska en tiedä, tahdonko ikinä enää tulla sen syliin. Koska minä en ole ihastunut. Tahtoisin olla. Mutta olen vain tyhjä. 

Tahtoisin olla hulluna johonkin. Se ehkä päättyisi huonosti, mutta se on minua. Rakastuminen viidessä minuutissa on minua. Pakahtuminen. Välillä hymyilen aurinkoa ja maailmaa, mutta se ei täytä minua. Se onni ei mene sisälle asti. 

Tuntuu, että minusta on tullut vain kaunis kuori. Silmäniskuja ja hymyjä. Muttei mitään oikeaa.

Ole kiltti ja horjuta hulluuttani.

Hsl:n aforismeja raiteilla -projektin yksi aforismi on pysäyttänyt minut monesti.

Järkytä minua ihan
vähän, sen verran
että kuoreni murtuu.
(Ulla Portaankorva)

Syön keksejä sängyssä ja en tunne mitään. Se on kovin luonnotonta. Jotenkin. Olen onnellinen ja tyytyväinen ja silti ihan tyhjä. Minä tahtoisin tuntea. Tuntea ja ottaa sitten turpaan, koska niinhän se menee.

Tahtoisin että joku järkyttäisi minua vähän.  Herättäisi jotain. Kahdeksantoista varmaan herättäisi, jos.

Jos.

It’s where my demons hide.

Tämä on vuosia ollut minun salaisuuteni, minun oma kaatopaikkani.

Tämä on ollut todellinen minä. Jotain, mikä on liian arka katseille. Jotain, mikä on liian arka arvostelulle. Jotain liian aitoa näyttää kenellekään.

Minä olen voinut olla likainen huora tai puhdas ja viaton. Voinut liioitella ja repiä kaiken auki. Huutaa ja kiroilla, itkeä ja olla sanomatta mitään. Haukkua itseni ja muut. Vihata ja rakastaa maailmaa. Tuntea ilman että kukaan sanoo pahaa sanaa.

Olin viikonlopun Herra Kahdeksantoista luona. Ja annoin sen lukea tätä. Kaduttaa ehkä.

Minua ei haittaa että Rakkaustyttö tietää. Se ei koskaan tuomitse minua. Minua ei haittaa että Herra Kaksitoista on lukenut tätä, se on yhdentekevä.

Mutta Herra Kahdeksantoista. En tiedä haluanko antaa sille itseäni kokonaan. Viimeistä salaisuutta myöten. Paljastaa ne sairaat ajatukset. Paljastaa kaiken. Ansaitseeko se sitä.

Ja samaan aikaan tunnen tämän talven jälkeen itseni niin turpaan saaneeksi, etten ehkä välitä. Tämä minä olen.

Koeta kestää tai juokse karkuun.

KAHDEKSANTOISTA.

En ole kirjoittanut. Sanat eivät asetu. Nyt pakotin itseni istumaan aamiasen kanssa alas ja kirjoittamaan. 

Minun yksi työkaveri sanoi taukohuoneessa: "Musta sä oot semmonen että sun pitäis olla koko ajan rakastunut. Mennä pian naimisiin ja alkaa tehdä lapsia. Sä oot sellainen, että miehet varmaan haluu perustaa sun kanssa perheen. Vaimomatskua. Joku saa sinusta hyvän vaimon."

Olin edellisenä päivänä mennyt vieraan miehen kotiin. "Hierottavaksi." Siinä sitä vaimomateriaalia. Mietin pitäisikö läväyttää tämä blogi tuon naisen eteen ja näyttää mikä minä olen. Vaimomateriaalia tosiaan.

Mies tosin oli ihana. Kymmenen vuotta vanhempi, minun pituinen mies. Pelkäsin kamalasti tuota pituutta, mutta ei häirinnyt. Ei häirinnyt yhtään. Ensimmäisten viiden minuutin jälkeen kaikki oli ihanan rentoa. Käytiin kaupassa ja hän teki minulle ruokaa. Istuin siideripullo kädessä neljältä maanantaipäivänä vieraan miehen kodissa. Puhuttiin edellisistä suhteista, puhuttiin seksistä. Jo ensimmäisistä keskusteluista tinderissä oli selvää, ettei kumpikaan etsi mitään avioliittoa. Siksi ehkä seksi puheenaiheena olikin niin luonnollinen. 

Yhden siiderin jälkeen makasin pelkissä pikkuhousuissani hänen sängyllään. Kosketus tuntui kovin hyvälle. Hän keskittyi niin minuun, minun vartalooni. Kehui maisemia. Kehui koko päivän vartaloani paljon. Sai oloni hyväksi. Hieronta päättyi orgasmiini. Ensimmäiseen miehen antamaan, entisen jälkeen. Olin taivaassa.

Makoiltiin sängyssä, oltiin seksiä. Puoleen yöhön asti. Hän sytytti kynttilöitä, hän kosketteli. Naurettiin ja selattiin toistemme tindereitä. Kaikki oli ihan kamalan helppoa, vaivatonta. Havahduttiin siihen, että busseja ei enää kulkisi. Hän saattoi minut kotiin, koko kolmen kilometrin matkan. Olin hurmaantunut. Kysyi nähdäänkö vielä.

"Nähdään."

SEITSEMÄNTOISTA.

Siirsin tinder-treffit huomiselle, kun en kehdannut mennä suoraan jatkoilta toisen miehen hierottavaksi.

Minulla on taas ollut miehiä muutamassa kuukaudessa kamalan monta. Entinen on yhdeksän. Nyt mennään seitsemässätoista, huomenna kahdeksassatoista. Ihan vähän sitä taas miettii, miksi.

Ensimmäisiä kertoja mietin, pitäisikö valehdella jos joku kysyisi tästä. Ainakin puolittaa.  Eikä tämä tästä koskaan alemmaksi mene. Edelleenkään.

Mutta en kadu herra seitsemäätoista,  herra Leijonanharjaa.  Pitkästä aikaa seksiä selvinpäinkin.  Muistikuvia. Se oli ihan kivaa.

KUUSITOISTA, älä ole kiva mulle.

Siitä illasta on jo melkein kaksi viikkoa. Tapasin kaksi elämäni miestä. Toinen oli naimisissa. Toinen näytti Jason Stathamilta.

Aviomies oli todella samankaltainen kuin minä. Istuin hänen seurueessaan ja piikiteltiin toisiamme. Se oli etäinen ja toiset miehet viihdyttivät minua. Yhtäkkiä se istuu minun viereeni ja alkaa jutella. Vakavasti. Piikitellään ja on ihanaa. Sitten kuulen että se on naimisissa. Ei se sitä itse kertonut. Mutta. Sitten tulee myyntipuhe. "Voit tulla meille yöksi, en odota sulta seksiä." Toivotin hyvät illanjatkot.

Sitten Statham saapuu sisään. Huomasin sen samantien. Huomasin kuinka se katsoi minuun. Änkeän sen viereen baaritiskillä. Ihana mies. Lihaksikas ja tatuoitu. "Minä haluan tuon miehen." Vietetään loppuilta kolmisin sen ystävän kanssa ja sovitaan jatkot. Kaverin omakotitaloon jonnekin melkein maalle. En pelkää hetkeäkään lähteä. Istun sohvalla ja kuuntelen kun ne musisoi. Juon drinkkiä, jossa on puolet kirkasta ja puolet mehua. Kohta ollaan kaikki alasti. Huudatetaan kahdeksalta aamulla rokkia. Maailman parhaat jatkot.

Minä sain sen miehen. Kuusitoista, seksikkäin kaikista. 30-vuotias, eronnut, yksi lapsi. Ainut epätäydellisyys on, että se asuu Tampereella.

Minä en edelleenkään jaksa kiinnostua kenestäkään. Paitsi sellaisista, joita ei voi saada. Sellaisista, jotka asuu Tampereella. Sama kuin asuisi Afrikassa. Pitää mielenkiinnon yllä. Vaikka en minä nyt siihen mitenkään hulluna ole. Olin sen illan jälkeen, mutta alkaa järki jo viedä voiton.

Viikonloppuna tinder-treffit. Hierontaa. "Hierontaa". Haluan miestä, jota en ole edes vielä tavannut. Haluan, että se koskee minuun. Miehen kosketus. Siitä on jo melkein kaksi viikkoa.

tänä iltana

Saatan kohta oksentaa ihan vaan koska uudet paskat periaatteet.  Voisin olla nussimassa maailman seksikkäintä miestä. Sen sijaan istun minun sängyssä ja kiroan.  Jos se huomenna vielä minut haluaa, niin meen. Toiveajattelua. Silläkin selviää pää ja unohtaa minut. Vittu.  Hyvä näin ja silti vituttaa. Oksettaa.

Ps. Baarissa oli ihan herra yhdentoista kaksoisolento.  Meinasin saada sydärin ja rakastua.

VIISITOISTA.

Poika. Ihan kamalan nuori poika. Taisi pelätä minua.


(Näin kauan taas sitten kesti tämä "minun pitäisi olla yksin blaablaa". Vaikka en tiiä. En minä ketään kaipaa vaikka seksiä tarvitsenkin. )

"Näytä sen kuva, jonka SE on käynyt sun poskessa"

Minun tekisi hyvää olla vähän aikaa yksin. Ehkä paljon aikaa.

Ilman yhtäkään seksikaveria, treffiseuraa tai yhdenillanjuttua. Surra Herra Yhdentoista menetys. Surra viime syksy ja vuodenvaihde. Surra kaikki.

Ehkä sitten sitä oikeasti jaksaisi taas kiinnostua jostakin uudesta. Kun olisi oikeasti noussut kunnolla jaloilleen.

En tiedä, miten tämän ajatuksen kanssa käy. Osaanko minä. Mutta ehkä olisi hyvä kokeilla. Ajatella vähän niitä iltoja pidemmälle. Seksinpuutteeseen ei kuole kukaan. Särkyneen sydämen kanssa on paljon vaikeampi elää.

Goodbye my hopeless dream

Kirjeestä on nyt viikko.

Se ei muuttanut mitään. Paitsi, että nyt tiedän että jokainen mahdollisuus on käytetty ja menetetty. Ei enää yhtään elkkuu tässä pelissä. Siksi minua vituttaa, kun se töissä sanoo minulle moi. Miksi helvetissä.

Vituttaa myös koska Vähän Vaille Viisitoista. Kävin perjantaina kännissä ottamassa suihin yhdeltä mieheltä ja se ei vastannut enää koskaan viesteihin. Ei vituta, koska olisin halunnut sen kanssa jotain vielä. Vituttaa, koska helvetti otin siltä suihin. Kyllä minunkin pitäisi tästä tuttavuudesta jotain saada. Olisi mennyt minun kanssa sänkyyn vielä ja jättänyt sitten vastaamatta. Ei haittaisi yhtään.

Olin tiistaina treffeillä ihan uuden miehen kanssa. Se oli kiva. Pussailtiin vähän. Menisin sänkyyn milloin vain. Mutta en tiedä.

Ei irtoa. Olisi tavallaan paljon ajatuksia jaettavana, mutta en osaa muotoilla jäsentää sommitella. On paljon mitä olen ajatellut ja ehkä oppinut, mutta jotenkin kuitenkin pää lyö vain tyhjää.

tämä minä olen, halusin ja en.

"Ajattelin, että en kirjoita sinulle, että en häiritse sinua, mutta tässä sitä ollaan, taas." -Tomi Kontio

Miksi minä sinulle kirjoitan. Niin. En tiedä. Ehkä tämä on maailman huonoin idea. Mutta niissähän minä olen kamalan hyvä, tiedäthän. Ehkä minä en koskaan lähetä tätä sinulle. Ehkä sinä et koskaan lue tätä.

Minä pakotin itseni eilen treffeille miehen kanssa, joka ei herätä minussa yhtään mitään. Mutta ajattelin että jos annan jollekin toiselle mahdollisuuden, ehkä se on minun mahdollisuuteni unohtaa sinut. Sitten istuin farkkupaidassani siellä maailman hienoimmassa kahvilassa ja mietin vain jos sinä olisitkin ollut siinä vastapäätä. Hiukset sekaisin maailman suloisimpana olentona. Minä en ehkä olisi vihannutkaan jokaista hetkeä paikassa, johon en todellakaan kuulunut.

Tiedän kyllä että olen mokannut kaiken. Pahasti ja monesti. Typerä tyttö. Me tavattiin niin pahaan aikaan. Minä en osannut olla. Ja nyt minä en osaa olla ajattelematta sinua. Ja kun joku sanoi minulle, ettei kaikki voi kaatua yhteen virheeseen. Että jos ihminen katuu, se ehkä ansaitsisi toisen mahdollisuuden. Minä tahtoisin näyttää sinulle, että minusta on muuhunkin kuin sekoilemaan hulluna. Tuntemaan hulluna. Anna minulle mahdollisuus. Antaisitko.

Minä en ehkä todella lähetä tätä koskaan. Toisaalta. Itsensä auki repiminen toisen edessä olisi niin minua. Minä kaipaan sinua. Minä tahdon sinua. Enempää en sano, tiedät kyllä kaiken jo. Mutta. Niin. Minä en osata lakata ajattelemasta sinua tai toista mahdollisuutta. Ainakaan jos en pyydä sitä. Minusta on parempaan. Uskoisitko sinäkin sen?

-surkuhupaisa

mutta päivän tai kaksi annan kaikkien luulla sua mun rakastajaksi

Minun pitäisi olla kahden tunnin päästä valmiina lähtemään treffeille. Makaan sohvalla yöpaidassa, eikä voisi vähempää kiinnostaa. Rakkaustytölle viestiä: "Peruako vaiko eikö vaiko ääääääää".

Ihan mukava mies. Huomaavainen. Ei vain herätä minussa yhtään mitään. Plus että suunnitelmatkin on pimitetty minulta, johonkin korkealle mennään ja lämpimästi päälle että tarkenen illalla. Oi voi. Pelkään, että mennään johonkin, missä olen sitten jumissa joku seitsemän tuntia kärsimässä.

Ja. Ystävänpäivätreffitkin olen sopinut. Mäkkärimiehen kanssa. Mennään luistelemaan, se on varmaan kivaa jopa! Vaikka ei sillä. Ei sekään mies minussa mitään herätä.

Onpahan treffejä, niitähän minä olen halunnut. Ehkä vain jonkun muun kanssa. Jonkun, joka herättää suuria tunteita. Minä en tykkää laimeasta. Missään ikinä. Sitten vihaan kun tunnen liikaa. Mutta onhan se nyt parempi kuin se, ettei tunne mitään.

Ps. Olen alkanut taas ehkä vähän jopa lämpeämään Jääkiekkoilijalle. Tai seksille sen kanssa. Se ei ole laimea. Se ärsyttää minua, mutta sitten tavallaan.. Seksi toimii sen kanssa. Ainakin joskus toimi. Pelkkää seksiä. Siihen ei tarvitse pelätä rakastuvansa. En tiedä.

Ps.2. Minun fantasiat sijoittuu edelleen herra Kahdentoista sänkyyn. Voi luoja.

Silloin se kuvittelee olevansa olemassa.

Piupau. Toista päivää pitäisi taas lähteä. En lähtisi mutta kun. Minä haluan läheisyyttä.

Paljon paljon jonkun kivan miehen läheisyyttä. Eilen sain vähän pusuja tositositosi hyvännäköiseltä pojalta. Se vain on ihan pieni, minuu kaksi vuotta nuorempi. Minä oon aina kännissä liian suorapuheinen ja pelottava tuollaisille pienille. Kun niille sanoo "Näytät tosi kivalle", ne punastuu ja menee vaikeaksi.

Tarviin vähän miehekkäämpää läheisyyttä ehkä.

NELJÄTOISTA

Milloinkohan sitä oppii, että näistä saa vain spermat naamalle. Ja milloin minusta tuli tyttö, joka lähtee tuntemattoman miehen matkaan mäkkärin kassajonosta. Helvetti.

32-vuotias, runokirjan julkaissut mies. Oikein söpö ja mukava. Ihme fetissejä liittyen pikkuhousuihin ja sukkahousujen repimiseen. Seksissä ei edes tavallaan valittamista, satunnaiset tuttavuudet vain jotenkin kuluttavat nykyään enemmän kuin tuovat mitään nautintoa.

Olin viettänyt illan Rakkaustytön kanssa. Oli mielettömän kivaa ja kaikkea! Sitten jossain vaiheessa baarissa minä taas yhtäkkiä itkin pöydässä ja kaipasin Yhtätoista. Minä olen rakastunut ja se sattuu niin kamalasti. Minä haluan olla vain sen kanssa. Raskasta nähdä se melkein joka päivä. Ihan vähän se hajottaa.

Se tyttö juoksee päin seiniä ja kikattaa.

Minä olen tahtonut kirjoittaa. Tuijottanut tätä valkoista sivua ja yrittänyt jäsentää ajatuksiani.

Kun mitään ei tapahdu ja tapahtuu jotain. Mikään ei tunnu miltään ja silti joltain. Joinain päivinä hymy tarttuu minusta muihin. Väliin minuun ei tartu mikään. Kukaan. Kaikki on vain kaipausta ja ikävää.

Tapasin VK:n viikko sitten. Se on kovin samanlainen kuin Vihreesilmäinen. Ujo ja suloinen ja silti jotenkin... Paha poika. Suudeltiin ja ei oikein tuntunut miltään. Edes pienessä humalassa. En halua siltä edes seksiä.

Herra Kahdeltatoista haluaisin seksiä. Työkaveri. Siitä on tullut minulle hyvän seksin ruumiillistuma. Oivoi. Hyvännäköinen mies, hyvännäköinen kroppa. Ihana. Herttainen. Yritän miettiä vain sitä, kun viime viikonloppuna törmäsin siihen baarissa ja se oli.. Inhottava. En minä ehkä halua siltäkään seksiä.

Kolmentoistakin kanssa sovin ihan puhtaat seksitreffit, mutta peruin ne, koska VK. Harmittaa tavallaan ja tavallaan ihan hyvä ehkä. Purrrrr. En ole koskaan laittanut kenellekään puolituntemattomalle niin rivoa tekstiviestiä. Mutta toimi. Olisin saanut mitä halusin, jos olisin halunnut. Tyhmä minä.

Että mistä sitä oikein sitten olisi kirjoittanut.

Savua keuhkoissa, jälleen.

Ojentakaa veitsi, niin minä avaan tälle ahdistukselle oven ulos.

Minun ahdistukseni ei ole tunne. Se on paine rintalastan alla. Savua keuhkoissa. Konkreettista. Tukkii hengitystiet ja vaatii päästä ulos suoraan rintalastan läpi. Se pitäisi oksentaa ulos. Huutaa. Kaivaa rinnan läpi. Se ei lähde tuntemalla.

Minuun vaan sattuu. Loputtomasti sattuu. Epätoivo.

Mietitkö sinä koskaan minua

Olen maannut aamun sikiöasennossa peiton alla. Miettinyt Herra Yhtätoista. Mitä sanoisin? En pääse yli. Tahdon sen vain taas ottavan minut syliin ja suutelevan otsaa. Itsepähän kaiken pilasin.

En osaa kirjoittaa siitä. Katselen sen kuvia ja olen kuin joku hullu. Vihaan tätä. Ihastuminen ei sovi minulle. Se saa minut ajattelemaan, jos vain menisin Jääkiekkoilijan sänkyyn ja unohtaisin edes hetkeksi. Repisin itseni rikki katumuksella. Taas.

Helvetti.

Mikään ei satuta kosketa

Haista paska.

Mitä voi olettaa Vihreesilmäisen kaverilta? Ohareita. Lupaan silti tavata sen huomenna. Viikon päästä olen luultavasti käynyt jo sen sängyssäkin sitten. Minä oon aivan saatanan tyhmä muija.

Ja vittu Jääkiekkoilija. Vitttuu. Suunnittelee vievänsä minut lauantaiyönä johonkin helvetin vintille ja ottavansa minut. Kauan ja kovaa. Joo, ei minulta kysytä. Haistakoon sekin.

Paljon kirosanoja. Tarpeettomia. Joskus silti tarpeen.
Jotta voi huomenna herätä taas hymyillen.

KIIMA

Olen lähdössä ulos. Vihreesilmäisen kaverin kanssa. Jännittää.

Se palasi eilen sieltä risteilyltä ja laittoi viestiä. Sanoi etten pelästyisi, kun nähdään. Sillä on musta silmä. Ei törmännyt oveen. Kuulostaa niin Vihreesilmäiseltä.

Miksi tahdon tavata sen? Niin. Se tahtoo minusta vain seksiä, olen ymmärtänyt. Mutta samaan aikaan se haluaa viedä minut ulos syömään, vaikka olen tehnyt selväksi että nämä ovat niitä päiviä kun vihaan olla nainen ja seksiä ei todella ole tulossa. Minä tahdon silti treffeille.

En edes tunne sitä. Mistä tiedän haluanko olla sen kanssa seksiä. Luultavasti haluan. Seksikaverit on käteviä. Olen viimeksi ollut kunnolla seksiä joulunaikaan ja minä kaipaan sitä! Seksikaveri olisi hyvä. Ja tuollaiset pahat pojat ovat hyviä sellaiseen. Rajuja ja kiihkeitä.

Sitten rakastun ja kaikki menee päin helvettiä ja sattuu. Mutta aion katsoa tämän kortin. Ainakin tämän illan.


Ps. Vuosien haaveilun jälkeen olen vihdoin punatukkainen. Tuntuu, että olen itsevarmempi kuin koskaan. Seksikkäämpi.

Elastinen - Muut ei kuuntele

Aamulla makasin työpaikan lattialla hyperventiloimassa esimiehen vieressä. Lovely day.

Sairaslomaa kolme päivää. En tiedä mitä se auttaisi, mutta ainakin pääsen lääkäriin. Joka ehkä nostaa lääkitystä, tulee huonompi olo ja mikään ei muutu lopulta kuitenkaan. Ei nämä ajatukset lääkkeillä katoa. Tai ehkä katoaa hetkeksi, mutta joskus ne tunkee taas esiin.

Kaikkein pahimmalta minusta tuntuu se, että minun kroppani petti minut. Minun pääni sanoo, että tästä mennään yli ja ympäri ja kaikki hyvin, mutta kroppa haraa vastaan. Se suututtaa. Vaikka. Mielestähän tämä kaikki on kiinni. Mutta minä olen niin kovasti yrittänyt huijata omaa mieltäni! Miksei minun kroppa usko.

En tosiaan tiedä mitä ajatella. Tämä kirjoittaminen on hyvästä. Rakkaustyttö on hyvästä, yritän purkaa sillekin. Se viikonloppumatka olisi ollut hyvä. En vain uskalla lähteä. En halua olla 400 kilometrin päässä kotoa, humalassa ja tajuta etten pärjääkään. Minä en luota itseeni tarpeeksi lähteäkseni.

Mutta minä en halua kuolla. Minä en halua viiltää itseäni tai mitään. Minä haluan taas hymyillä tälle maailmalle kauneinta hymyäni ja olla onnellinen. Välillä minä en vain kykene. Mutta halu on kova, se on hyvä, eikö? Tästä mennään yli niin kuin aina, minä sanon.

Olen jo suunnitellut, että perjantaina menen töihin ihanana ja kauniina ja hyvinvoivana ja illalla menen lasilliselle miehen kanssa. Se vasta onkin hauska juttu. Vihreesilmäisen kaveri. Hauska juttu tosiaan. Josta en tajua mitään. Se saattaa myös lähteä risteilylle. Johon pyysi minua mukaan(!!). Oivoi. Olen nähnyt sen kai kahdesti silloin Vihreesilmäisen aikoihin ja öö. Nyt se haluaa minun kanssa risteilylle? Mutta ei se mitään, koko juttu naurattaa minua hirveästi. Nauraminen on hyvä.

Sunnuntaina sataa aina

Välillä kun mietin sinua. Mietin, jos jokaisen kerran merkkaisi ylös. Reiteen siistejä viivoja. Mattoveitsellä. Sairaita ajatuksia. Jos oppisi lakata ajattelemasta.

Minä olen heikoimmillani ajatellessani sinua. Silloin minuun sattuu ja silloin minä luulen, etten pärjää. Niinä hetkinä en pärjääkään. Tahdon laittaa sinulle viestiä ja jos laitan olen surullinen sittenkin.

Suurimman osan aikaa olen kuitenkin aika fine. Yritän kovasti pitää Rakkaustyttöä lähempänä kuin koskaan ja puhua. Kirjoittaa tänne minne vain. Purkaa johonkin muualle kuin sinulle. Humalassa on sitten aina erikseen. Silloin minä olen heikoimmillani, säälittävämpi kuin koskaan.

Viikonloppuna vaihdan maisemaa kilometrien päähän. Se saa minut hymyilemään. L:n kaupunki. Jännä miten sen vieläkin ajattelee niin, vuosien jälkeen. Vaikka en minä sinne hänen takiaan mene. Toivo näkeväni. Jostain sentään päässyt yli.

Mutta siellä yksi ihanaihana tyttö odottaa minua. Juhlat. Vieraat miehet. Irtiotto. Odotan kovasti sitä.

KOLMETOISTA

Tasan kaksi vuorokautta kesti minun selibaattilupaus. Hienoa.

PS. Kuinka monet pakit voi tyttö särkymättä kestää?

Pieni selibaattilupaus ja muita tarinoita.

Minä aion nyt pitää jalkani kiinni.

Jotain uutta taivaan alla olisi se. Varsinkin kun jääkiekkoilija yrittää taas kovasti olla kuvioissa. Se vasta olisi pohjanoteeraus kaikkien näiden vuosien jälkeen. Hyi. Miksi se puhuu minulle puutteistaan. Koska se on voinut tehdä niin ennenkin. Minä olen aina ollut sellainen tyttö. Sille varsinkin. "Ai onks sulla tunteetki?" Niin. Ei sinulle koskaan. Pelkkää halua seksiä himoa.

Tänään tahtoisin jotain muuta. Eron jälkeen olen tajunnut, ettei minusta ole enää tuohon elämään. Joka viikonloppuna mies uusi mies vanha mies. Kolme miestä viikossa jos ei muuten saanut tarpeekseen. Sitä eli niistä katseista kosketuksista henkäyksistä. Nyt sellainen kosketus ei koskaan voisi olla tarpeeksi.

Minä kaipaan että minun silmiin katsotaan. Sipaisee poskea ja suutelee. Jotain, mikä olisi vain minulle. Ei seurustelua, ei mitään vakavaa, mutta että minä olisin se. Että joku edes hetken haluaisi minua, olisi kiltti ja hellä ja ihana. Yksi ilta sopii.

Tai en tiedä! Sopii minulle kaikki revi tukasta tee mustelmia ota väkisin. Älä minusta välitä. Ota mitä haluat mitä jäljellä on. Kaiken saat mikä irti lähtee jos vain vähän hymyilet. Katsot silmiin ja suutelet. Kaksi kaunista sanaa ja olen sinun.



Minä olen loppu taas tänään.

Kysyit, kuinka tahtoisin kuolla.

Eilen oli pohjakosketus. Tänään uidaan kohti pintaa.

Hiljalleen. Varovarovasti.

Joohan?

kuka pitää huolta

Minä tulen luoksesi. Käyn viereesi makaamaan, ei puhuta ollenkaan. Pidät kiinni ja voit kuvitella minut keneksi tahdot. Sinut minä tahdon. Tahdon tahdon tahdon.

Minä tahtoisin puhua. Siitä miltä tuntuu. Mutta minä en tiedä miten. Kuka osaisi olla ja ymmärtää. Kuka ymmärtäisi että tämä kaikki on minulle todellista, vaikka ne näkevät vain minun nauruni. Sen kylmyyden.
Jos minä alan itkemään, sitä ei voi enää peittää.

Minä en nuku ilman lääkkeitä öisin. Päivisin en tahtoisi muuta. En ole koskaan viiltänyt itseäni, mutta väliin heikoimmillani minun ranteissani on kumma tunne. Niin kuin silloin joskus rinnassa. Leipäveitsellä kolmesta kohtaa auki. Aivan kuin ranteet pyytäisi sitä. Mutta minä en tee niin. Minä en lakkaa taistelemasta sitä tunnetta vastaan.

Minä mietin sairaalaa, mietin lääkkeitä. Mietin pitääkö minun todella pelätä itseäni. Uskaltaako pohjaa koskettaa. Kuinka syvälle voi sukeltaa.
Riittääkö happi.

Kaikkein raskainta olisi myöntää, että taas ollaan täällä. Epäonnistuneena alakulossa. Luulin ettei enää koskaan tarvitsisi tuntea näin syvästi tätä korsettia minun sisällä. Mutta keho pistää jo kaikin voimin vastaan, tänään työmatkalla jaloista lähti voimat. Vastustuskykyä ei ole. Joku vetää korsettia liian tiukalle. Minä en tahdo myöntää sitä. En kenellekään pääni ulkopuolella.

Koska tämä on pettymys.

KAKSITOISTA

Minä menin ihastumaan herra Yhteentoista. Helvetti, koska sitä oppisi. Se sanoi, ettei tahdo enää tavata. Siirryin sitten toiseen sänkyyn. Istuttiin pyyhkeet päällä parvekkeella. Se sytytti kynttilän ja minä nauroin humalaa. Maattiin lattialla ja puhuttiin. Ihanaihanaihana poika. Herra Kaksitoista.

Sitten ne kaksi keskusteli keskenään ja kaikki levisi. Rakkaustyttö kai varoitti. Mutta tyhmä tyttö part jotain ihan kamalasti liikaa. Mutta ei siinä tietysti. Olenhan minä vapaa tekemään mitä haluan. Ymmärsin. Mutta ehkä voisin joskus valita toisin. Toisen.

Minä en vain voi unohtaa, jos joku ei makaa minun päälläni allani mitä vain. Se vain on niin. Minä en vain voi ottaa vastaan kieltävää vastausta. Torjumista. Minä en valita palovammoista polvissa tai kyynerpäissä, kun ollaan seksiä lattialla. Minä otan suihin ihan keneltä vaan ja en pyydä itselleni mitään. Kunhan en vain tulisi torjutuksi.

Minun vuoteni vaihtui yksin kyynelten valuessa. Tärisin ja pelkäsin joutumista sairaalaan. Aamuyöstä Herra Runoilija lohdutti. "Sinä olet vain nainen: monimutkainen, mutta silti rakastettava." Minä olen vain niin helvetin rikkinäinen nainen. Mutta en tiedä. Ehkä minä lakkaan vain välittämästä. Ehkä tästä tulee hurjempi vuosi kuin 2011. Enemmän kylmyyttä miehiä itseinhoa himoa.

Ehkä tämä on se vuosi kun osaan päästää irti. Lakata välittämästä.
Kuka tietää.