The girl that once cared too much, no longer cared at all.

Minä olen silmäniskuja ja hymyjä. Iloa. Mutta kuitenkin. En mitään. Mikään ei yllä sisälle asti. Kukaan.

En jaksa kiinnostua. Olen saanut hurmaavia viestejä, hurmaavilta miehiltä. Mutta minä en vain vastaa. En jaksa olla hurmaava, kiinnostava. Kaikki jo aloitetut jutukin kuivuvat kasaan, kun en koskaan kysy mitä kuuluu. Minua ei koskaan kiinnosta. 

Olen viettänyt päiviäni Herra Kahdeksantoista kanssa. Koska kun kiedon käteni ja jalkani sen ympärille, minä täytyn. Minä tunnen. Kun se liikkuu hitaasti päälläni, minä tunnen jotain. Minä hengitän sitä. 

Mutta kun minä suljen oven perässäni, en koskaan tahdo juosta takaisin. Kerään tavarani aina tarkasti, koska en tiedä, tahdonko ikinä enää tulla sen syliin. Koska minä en ole ihastunut. Tahtoisin olla. Mutta olen vain tyhjä. 

Tahtoisin olla hulluna johonkin. Se ehkä päättyisi huonosti, mutta se on minua. Rakastuminen viidessä minuutissa on minua. Pakahtuminen. Välillä hymyilen aurinkoa ja maailmaa, mutta se ei täytä minua. Se onni ei mene sisälle asti. 

Tuntuu, että minusta on tullut vain kaunis kuori. Silmäniskuja ja hymyjä. Muttei mitään oikeaa.