Herra Taiteilija,

minä en lakannut tapailemasta yhtä alkoholistia
vain vaihtaakseni toiseen.

(Sinun täytyy olla itsesi pelastaja.)

jokin painaa sen sydäntä ja keuhkoja

Lääkitys.

Kahden kuukauden tauon jälkeen, aloitin uudelleen. En minä pärjää ilman.

Jotenkin helpompi olla. Kun myönsi ettei enää jaksa, saa luvalla hengähtää. Vaikka edelleen on paljon koulutehtäviä ja koeviikko alkaa. Mutta minun ei tarvitse esittää koko ajan että voin hurjan hyvin. Kun selviän nyt nämä kahdeksan päivää, pääsen hengähtämään. Tai on minulla vielä ensi ke ja pe töitä, mutta niistä selviän. Lyhyitä vuoroja.

Kahden viikon loma sitten. Kyllä minä sinne asti jaksan kannatella itseäni.

Pian sullei ole muuta kun arveluttava maine

"Typerä tyttö se sanoo itselleen usein. Hakkaa päätään seinään ja ottaa suihin ikäviltä ihmisiltä. Kuka välittää. No se tyttö. Se välittää kenestä tahansa joka avaa sylinsä hameen napit rintaliivin hakaset, kunhan vain tarvittavan nopeasti. Ei se niissä sängyissä aamuun tahdo maata. Ei se pystyisi kuolematta siihen tunteeseen."

Kolmen miehen kanssa sängyssä alle viikon sisällä. Mies, Vihreesilmäinen, Poikaystävä. Taas niitä asioita, joista voin olla niin helvetin ylpeä.

Ja minun elämästä on tullut niin raskas kantaa. Onko ihme? Eikä ole paljon varaa syyttää ketään muuta.

Kävin keskiviikkona polilla kontrollikäynnillä. Kerroin, että vähän heikosti on mennyt. Lääkäri kysyi haluanko aloittaa lääkityksen uudelleen. NO EN KYLLÄ TOSIAAN hienosti vastasin. Ja eilen kun olin Poikaystävän luona, aloin itkeä. Eikä se loppunut. Se saattoi minut vähän matkaa ja sitten äiti tuli vastaan. Eikä se itku loppunut. Minun oli vain niin paha olla. Sekaisin, pieni tyttö. Ja siinä sitten, keittiön pöydän päässä, minä vain itkin. Ja äiti itki. Ja minä soitan maanantaina aamusta polille ja sanon, että minä tarvitsen ne lääkkeet. Se on jotenkin niin sääli, kun luulin että hyvin pärjäisin ilmankin.

Mutta en pärjää ja tällä hetkellä en usko että sille itse voin yhtään mitään. Vaikka juuri nyt, kun olen vellonut tässä ahdistuksessa vuorokauden,  ajattelen että minä pääsen täältä ylös. Kun vain tarpeeksi haluan. Mutta kohta tulee huono hetki ja sitten.. Niin. Ja sitten pian en pääse enää kotoa ulos. Minä tarvitsen ne lääkkeet. Joskus täytyy tietää mihin pystyy itse, ja mihin tarvitsee apua.

Aivan niin kuin joskus sen sijaan että miettisi, kuinka paljon ihmisestä pitää, täytyy miettiä, mitä se ihminen tulee sinulle aiheuttamaan. Ja jos minä nyt sanon, että en enää ikinä tapaa Vihreäsilmäistä tai Miestä tai tahdo palata Poikaystävän luo, minä varmasti tulen tekemään niin. Joten en sano. Minä tyydyn ajattelemaan, että minun tahdonvoimani riittää pysymään niistä erossa. Jos ei.. Ei olisi ensimmäinen kerta. Mutta ihan hyvin tämä voisi olla viimeinen. Minä toivon. Oman pienen sydämeni puolesta.

HOHOHOOOO, tyttö oot säälittävä

En melkein jaksaisi kertoa tätä kaikkea tänne. Tahtoisi. Uskaltaisi. Kyllä, minä häpeän.

Viime yö vaahtobileissä. Oli kyllä hurjan hauskaa. Ja jotenkin ahdistavaa. Mies oli siellä. Sitten sillä oli jossain vaiheessa joku nainen. Ja minä halusin näyttää, kyllä minäkin pystyn. Ja sitten oli joku mies siinä. Tanssittiin. Suudeltiin. Maistui ihan saippualta. Ja minua alkoi kovin ahdistamaan hävettämään kuvottamaan. Ja juoksin karkuun. Ja päädyttiin kuitenkin rakkaustytön kanssa jatkoille Miehen kellariin (minun kaverilla ja sen kaverilla oli jotakin ja siksi mentiin sinne.)

Jatkot oli kyllä ihan okei. Oli mukavaa. Nauroin paljon, vittuilin enemmän. Hih.

Käsi ylös, kuka arvasi että päädyttäisiin seksiin. Minä. Vaikkakin kyllä vasta myöhemmin, melkein aamulla. Kun oli nukuttu ensin vähän. Ja kun olin vähän kuunnellut miten sen kaveri ei pidä minusta. Kun kaikkea. Se oli hyvää seksiä. Mutta silti kuitenkin. Kuvottavaa. Ahdistavaa. Sen jälkeen nukuttiin hieman vain ja sitten aika nopeasti puettiin tytön kanssa ja lähdettiin. Salaa. Kun Mies oli kai yläkerrassa. Se oli hauskaa.

Mutta se ei ole kovin hauskaa, että parin päivän päästä menen taas kertomaan terapeutille "Olin meidän lähibaarissa, johon minun ei pitänyt astua jalallanikaan enää ja olin myös Miehen kanssa sängyssä, vaikka se mies on kaikkea muuta kuin ihana. Tai edes mukava."  Minä häpeän.

Vaikka toisaalta, minun eilisen päämääräni oli unohtaa Vihreäsilmäinen. Ja minä en ajatellut sitä kertaakaan. Tai no yhden kerran kun tajusin etten ole ajatellut sitä. Minun pitäisi kertoa mitä se on tehnyt, mutta en todellakaan jaksa nyt. Tämä synnintunnustus oli tarpeeksi ja aivan liikaa.

Help, I have done it again

"ja mä nauran että
sä oot mulle väärää seuraa ja huonoja vaikutteita

helvetin herttainen

eikä sun kanssa tarvii välittää paskaakaan
vaik on vittu sunnuntai"



Tämä on niin väärin.

Minä uskalsin myöntää itselleni että olen ihastunut, vaikka on mennyt vain vähän aikaa eikä tunneta kunnolla ja siinä on paljon pelottavia juttuja. Ja silti se tuntuu hyvältä ja ehkä haluaisinkin seurustella. Askel kerrallaan saattaisin uskaltaa.

Sitten se ei soittelekaan enää, vaikka on luvannut. Ei nähdä.
Minulla on kurja olo.

"Saako sua halata?"

Sanoin eilen humalassa yhdelle, että minulla on nyt pitkästä aikaa elämässäni poika, josta voisin pitää hyvinkin paljon. Vihreesilmäinen.

Me kuuntelemme täysin erilaista musiikkia. Puhumme toisillemme ilkeästi, ja pidämme sitä hauskana vitsinä. Me emme kumpikaan omista ajokorttia ja käymme töissä. Minä saan palkkaa, hän ei. Hän täyttää pian kaksikymmentä, minä uudelleen kahdeksantoista. Käytämme kumpikin aivan liikaa alkoholia, hän sammui viime yönä sänkyyni, minä en mahtunut. Avasimme sunnuntaiaamuun siideritölkin ja puhuimme kuinka se maistuu aivan kuin mehulta.

Minä en ole oma itseni hänen kanssaan, mutta ei sillä huonolla tavalla niin kuin aina puhutaan. Vaan olen jotain kovin kummallista, rohkea itsevarma päällekäyväkin. Mutta se ei tunnu lainkaan väärältä.

Vaikka me olemme käytännössä tavanneet vain humalassa, parhaita hetkiä ovat olleet ne humalan ja selviämisen rajamailla tapahtuneet. Ja tämä aamu. Istuimme parvekkeellani ja puhuimme. Kiusoittelimme ja nauroimme. Puhuimme vakavia. Hän hieroi minun hartioitani, tuntui kovin hyvälle. Minä pidän siitä, kun joku koskettaa minua. Minä pidän siitä kun Vihreäsilmäinen koskettaa minua.

Se näyttää kovalta pojalta. Se puhuu asioista, joita vain kovat pojat kokevat. Mutta silti se on minusta vain niin kovin herttainen. Aivan mielettömän kaunissilmäinen poika.

Minä voisin pitää hänestä niin kovin paljon.

itsepähän lähdin itse söin itseni pelistä pois

Minä en tiedä mikä minua vaivaa.

Minua pelottaa, kun kaikki tekeminen vaatii niin paljon. En jaksaisi käydä koulua. Enkä viime aikoina paljon ole käynyt. Mutta haluan valmistua ensi keväänä, pakko saada kurssit tehtyä. Kun ensi vuosi on muutenkin kovin täynnä.

Vaatii niin helvetisti että pääsen aamulla sängystä. Että jaksan laittautua ihmisen näköiseksi. Mennä kouluun. Helvetisti enemmän vaatii että en purskahda itkuun bussissa vessassa luokassa. Että en lähde kotiin van koska tuntuu siltä. Että kotona kaikki olisi hyvin, kun ei tarvitse olla sosiaalinen   reipas kaunis ja ihana.

Minua pelottaa se tunne, että olisi niin helppoa vain hukkua siihen väsymykseen. Antaa kaiken olla. Olla välittämättä mistään. Minä vain niin kovin tahtoisin tehdä niin. Vaikka tiedänhän, mitä se minulle tekisi.

Tarvitsisin jonkun, joka suutelisi minusta tämän kaiken pois. Jonkun joka saisi perhosia vatsaan ja hymyn silmäkulmiin.

HAHHAHHAHAHAHA. Typerä tyttö. Olethan sinä ennenkin niin noussut 
jaloillesi, jonkun toisen käsivarsille. Ja katso.
Katso, missä sinä taas olet.

Miehen kanssa, jälleen.

Minulla on ollut niin paljon kerrottavaa ja sitten en ole kertonut mitään.

Vappu oli ihan mukava. Vaikka ei minulla ole aikoihin jäänyt loppujen lopuksi mukavaa fiilistä, kun olen juonut itseni humalaan. Se ei kai vain toimi enää.

Eilen päädyin taas Miehen kellariin. Ja ehkä nyt tosiaan vihdoin kokonaan tajusin, ettei siinä ihmisessä ole yhtään mitään sellaista, mistä pidän. Lukuunottamatta sitä,että se on todella hyvä suutelija ja rakastaja ja kaikkea. Mutta se ei vaan silti korvaa sitä että se on yksi paskiainen luonteeltaan. Todella vastenmielinen ihminen.

Ja minä vain todella todella toivon.. Ei, en toivo vaan tahdon päättää, etten päädy Miehen sänkyyn enää kertaakaan. Minun tyttökaveri sanoi eilen "Et mene sen kanssa mihinkään tänään. Ole säälittävä kenen tahansa muun kanssa, muttet sen." Niin täytyy päättää.

 

"Olin nuori ja aivan liian vanha. Itkin nauroin rakastin. Tulin ulosheitetyksi miestenvessasta. Taikasauva katosi. Yksi sanoi ettei tiennyt keijujenkin niistävän ja vastasin "Kyllä niidenkin täytyy jos huomenna on keuhkokuume." Heihei keiju se sanoi ja meni. Kaiken kaikkiaan koko vapusta jäi käteen se vessapoletti."

Minä voisin vaikka saada tuollaisen miehen. Voisin saada kenet vaan. Tyydyn, vaikka minusta olisi paljon parempaankin. Olen varma siitä.
Ja olenhan minä nähnytkin.