Minä menin ihastumaan herra Yhteentoista. Helvetti, koska sitä oppisi. Se sanoi, ettei tahdo enää tavata. Siirryin sitten toiseen sänkyyn. Istuttiin pyyhkeet päällä parvekkeella. Se sytytti kynttilän ja minä nauroin humalaa. Maattiin lattialla ja puhuttiin. Ihanaihanaihana poika. Herra Kaksitoista.
Sitten ne kaksi keskusteli keskenään ja kaikki levisi. Rakkaustyttö kai varoitti. Mutta tyhmä tyttö part jotain ihan kamalasti liikaa. Mutta ei siinä tietysti. Olenhan minä vapaa tekemään mitä haluan. Ymmärsin. Mutta ehkä voisin joskus valita toisin. Toisen.
Minä en vain voi unohtaa, jos joku ei makaa minun päälläni allani mitä vain. Se vain on niin. Minä en vain voi ottaa vastaan kieltävää vastausta. Torjumista. Minä en valita palovammoista polvissa tai kyynerpäissä, kun ollaan seksiä lattialla. Minä otan suihin ihan keneltä vaan ja en pyydä itselleni mitään. Kunhan en vain tulisi torjutuksi.
Minun vuoteni vaihtui yksin kyynelten valuessa. Tärisin ja pelkäsin joutumista sairaalaan. Aamuyöstä Herra Runoilija lohdutti. "Sinä olet vain nainen: monimutkainen, mutta silti rakastettava." Minä olen vain niin helvetin rikkinäinen nainen. Mutta en tiedä. Ehkä minä lakkaan vain välittämästä. Ehkä tästä tulee hurjempi vuosi kuin 2011. Enemmän kylmyyttä miehiä itseinhoa himoa.
Ehkä tämä on se vuosi kun osaan päästää irti. Lakata välittämästä.
Kuka tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti