It’s where my demons hide.

Tämä on vuosia ollut minun salaisuuteni, minun oma kaatopaikkani.

Tämä on ollut todellinen minä. Jotain, mikä on liian arka katseille. Jotain, mikä on liian arka arvostelulle. Jotain liian aitoa näyttää kenellekään.

Minä olen voinut olla likainen huora tai puhdas ja viaton. Voinut liioitella ja repiä kaiken auki. Huutaa ja kiroilla, itkeä ja olla sanomatta mitään. Haukkua itseni ja muut. Vihata ja rakastaa maailmaa. Tuntea ilman että kukaan sanoo pahaa sanaa.

Olin viikonlopun Herra Kahdeksantoista luona. Ja annoin sen lukea tätä. Kaduttaa ehkä.

Minua ei haittaa että Rakkaustyttö tietää. Se ei koskaan tuomitse minua. Minua ei haittaa että Herra Kaksitoista on lukenut tätä, se on yhdentekevä.

Mutta Herra Kahdeksantoista. En tiedä haluanko antaa sille itseäni kokonaan. Viimeistä salaisuutta myöten. Paljastaa ne sairaat ajatukset. Paljastaa kaiken. Ansaitseeko se sitä.

Ja samaan aikaan tunnen tämän talven jälkeen itseni niin turpaan saaneeksi, etten ehkä välitä. Tämä minä olen.

Koeta kestää tai juokse karkuun.