Se tyttö juoksee päin seiniä ja kikattaa.

Minä olen tahtonut kirjoittaa. Tuijottanut tätä valkoista sivua ja yrittänyt jäsentää ajatuksiani.

Kun mitään ei tapahdu ja tapahtuu jotain. Mikään ei tunnu miltään ja silti joltain. Joinain päivinä hymy tarttuu minusta muihin. Väliin minuun ei tartu mikään. Kukaan. Kaikki on vain kaipausta ja ikävää.

Tapasin VK:n viikko sitten. Se on kovin samanlainen kuin Vihreesilmäinen. Ujo ja suloinen ja silti jotenkin... Paha poika. Suudeltiin ja ei oikein tuntunut miltään. Edes pienessä humalassa. En halua siltä edes seksiä.

Herra Kahdeltatoista haluaisin seksiä. Työkaveri. Siitä on tullut minulle hyvän seksin ruumiillistuma. Oivoi. Hyvännäköinen mies, hyvännäköinen kroppa. Ihana. Herttainen. Yritän miettiä vain sitä, kun viime viikonloppuna törmäsin siihen baarissa ja se oli.. Inhottava. En minä ehkä halua siltäkään seksiä.

Kolmentoistakin kanssa sovin ihan puhtaat seksitreffit, mutta peruin ne, koska VK. Harmittaa tavallaan ja tavallaan ihan hyvä ehkä. Purrrrr. En ole koskaan laittanut kenellekään puolituntemattomalle niin rivoa tekstiviestiä. Mutta toimi. Olisin saanut mitä halusin, jos olisin halunnut. Tyhmä minä.

Että mistä sitä oikein sitten olisi kirjoittanut.

Savua keuhkoissa, jälleen.

Ojentakaa veitsi, niin minä avaan tälle ahdistukselle oven ulos.

Minun ahdistukseni ei ole tunne. Se on paine rintalastan alla. Savua keuhkoissa. Konkreettista. Tukkii hengitystiet ja vaatii päästä ulos suoraan rintalastan läpi. Se pitäisi oksentaa ulos. Huutaa. Kaivaa rinnan läpi. Se ei lähde tuntemalla.

Minuun vaan sattuu. Loputtomasti sattuu. Epätoivo.

Mietitkö sinä koskaan minua

Olen maannut aamun sikiöasennossa peiton alla. Miettinyt Herra Yhtätoista. Mitä sanoisin? En pääse yli. Tahdon sen vain taas ottavan minut syliin ja suutelevan otsaa. Itsepähän kaiken pilasin.

En osaa kirjoittaa siitä. Katselen sen kuvia ja olen kuin joku hullu. Vihaan tätä. Ihastuminen ei sovi minulle. Se saa minut ajattelemaan, jos vain menisin Jääkiekkoilijan sänkyyn ja unohtaisin edes hetkeksi. Repisin itseni rikki katumuksella. Taas.

Helvetti.

Mikään ei satuta kosketa

Haista paska.

Mitä voi olettaa Vihreesilmäisen kaverilta? Ohareita. Lupaan silti tavata sen huomenna. Viikon päästä olen luultavasti käynyt jo sen sängyssäkin sitten. Minä oon aivan saatanan tyhmä muija.

Ja vittu Jääkiekkoilija. Vitttuu. Suunnittelee vievänsä minut lauantaiyönä johonkin helvetin vintille ja ottavansa minut. Kauan ja kovaa. Joo, ei minulta kysytä. Haistakoon sekin.

Paljon kirosanoja. Tarpeettomia. Joskus silti tarpeen.
Jotta voi huomenna herätä taas hymyillen.

KIIMA

Olen lähdössä ulos. Vihreesilmäisen kaverin kanssa. Jännittää.

Se palasi eilen sieltä risteilyltä ja laittoi viestiä. Sanoi etten pelästyisi, kun nähdään. Sillä on musta silmä. Ei törmännyt oveen. Kuulostaa niin Vihreesilmäiseltä.

Miksi tahdon tavata sen? Niin. Se tahtoo minusta vain seksiä, olen ymmärtänyt. Mutta samaan aikaan se haluaa viedä minut ulos syömään, vaikka olen tehnyt selväksi että nämä ovat niitä päiviä kun vihaan olla nainen ja seksiä ei todella ole tulossa. Minä tahdon silti treffeille.

En edes tunne sitä. Mistä tiedän haluanko olla sen kanssa seksiä. Luultavasti haluan. Seksikaverit on käteviä. Olen viimeksi ollut kunnolla seksiä joulunaikaan ja minä kaipaan sitä! Seksikaveri olisi hyvä. Ja tuollaiset pahat pojat ovat hyviä sellaiseen. Rajuja ja kiihkeitä.

Sitten rakastun ja kaikki menee päin helvettiä ja sattuu. Mutta aion katsoa tämän kortin. Ainakin tämän illan.


Ps. Vuosien haaveilun jälkeen olen vihdoin punatukkainen. Tuntuu, että olen itsevarmempi kuin koskaan. Seksikkäämpi.

Elastinen - Muut ei kuuntele

Aamulla makasin työpaikan lattialla hyperventiloimassa esimiehen vieressä. Lovely day.

Sairaslomaa kolme päivää. En tiedä mitä se auttaisi, mutta ainakin pääsen lääkäriin. Joka ehkä nostaa lääkitystä, tulee huonompi olo ja mikään ei muutu lopulta kuitenkaan. Ei nämä ajatukset lääkkeillä katoa. Tai ehkä katoaa hetkeksi, mutta joskus ne tunkee taas esiin.

Kaikkein pahimmalta minusta tuntuu se, että minun kroppani petti minut. Minun pääni sanoo, että tästä mennään yli ja ympäri ja kaikki hyvin, mutta kroppa haraa vastaan. Se suututtaa. Vaikka. Mielestähän tämä kaikki on kiinni. Mutta minä olen niin kovasti yrittänyt huijata omaa mieltäni! Miksei minun kroppa usko.

En tosiaan tiedä mitä ajatella. Tämä kirjoittaminen on hyvästä. Rakkaustyttö on hyvästä, yritän purkaa sillekin. Se viikonloppumatka olisi ollut hyvä. En vain uskalla lähteä. En halua olla 400 kilometrin päässä kotoa, humalassa ja tajuta etten pärjääkään. Minä en luota itseeni tarpeeksi lähteäkseni.

Mutta minä en halua kuolla. Minä en halua viiltää itseäni tai mitään. Minä haluan taas hymyillä tälle maailmalle kauneinta hymyäni ja olla onnellinen. Välillä minä en vain kykene. Mutta halu on kova, se on hyvä, eikö? Tästä mennään yli niin kuin aina, minä sanon.

Olen jo suunnitellut, että perjantaina menen töihin ihanana ja kauniina ja hyvinvoivana ja illalla menen lasilliselle miehen kanssa. Se vasta onkin hauska juttu. Vihreesilmäisen kaveri. Hauska juttu tosiaan. Josta en tajua mitään. Se saattaa myös lähteä risteilylle. Johon pyysi minua mukaan(!!). Oivoi. Olen nähnyt sen kai kahdesti silloin Vihreesilmäisen aikoihin ja öö. Nyt se haluaa minun kanssa risteilylle? Mutta ei se mitään, koko juttu naurattaa minua hirveästi. Nauraminen on hyvä.

Sunnuntaina sataa aina

Välillä kun mietin sinua. Mietin, jos jokaisen kerran merkkaisi ylös. Reiteen siistejä viivoja. Mattoveitsellä. Sairaita ajatuksia. Jos oppisi lakata ajattelemasta.

Minä olen heikoimmillani ajatellessani sinua. Silloin minuun sattuu ja silloin minä luulen, etten pärjää. Niinä hetkinä en pärjääkään. Tahdon laittaa sinulle viestiä ja jos laitan olen surullinen sittenkin.

Suurimman osan aikaa olen kuitenkin aika fine. Yritän kovasti pitää Rakkaustyttöä lähempänä kuin koskaan ja puhua. Kirjoittaa tänne minne vain. Purkaa johonkin muualle kuin sinulle. Humalassa on sitten aina erikseen. Silloin minä olen heikoimmillani, säälittävämpi kuin koskaan.

Viikonloppuna vaihdan maisemaa kilometrien päähän. Se saa minut hymyilemään. L:n kaupunki. Jännä miten sen vieläkin ajattelee niin, vuosien jälkeen. Vaikka en minä sinne hänen takiaan mene. Toivo näkeväni. Jostain sentään päässyt yli.

Mutta siellä yksi ihanaihana tyttö odottaa minua. Juhlat. Vieraat miehet. Irtiotto. Odotan kovasti sitä.

KOLMETOISTA

Tasan kaksi vuorokautta kesti minun selibaattilupaus. Hienoa.

PS. Kuinka monet pakit voi tyttö särkymättä kestää?

Pieni selibaattilupaus ja muita tarinoita.

Minä aion nyt pitää jalkani kiinni.

Jotain uutta taivaan alla olisi se. Varsinkin kun jääkiekkoilija yrittää taas kovasti olla kuvioissa. Se vasta olisi pohjanoteeraus kaikkien näiden vuosien jälkeen. Hyi. Miksi se puhuu minulle puutteistaan. Koska se on voinut tehdä niin ennenkin. Minä olen aina ollut sellainen tyttö. Sille varsinkin. "Ai onks sulla tunteetki?" Niin. Ei sinulle koskaan. Pelkkää halua seksiä himoa.

Tänään tahtoisin jotain muuta. Eron jälkeen olen tajunnut, ettei minusta ole enää tuohon elämään. Joka viikonloppuna mies uusi mies vanha mies. Kolme miestä viikossa jos ei muuten saanut tarpeekseen. Sitä eli niistä katseista kosketuksista henkäyksistä. Nyt sellainen kosketus ei koskaan voisi olla tarpeeksi.

Minä kaipaan että minun silmiin katsotaan. Sipaisee poskea ja suutelee. Jotain, mikä olisi vain minulle. Ei seurustelua, ei mitään vakavaa, mutta että minä olisin se. Että joku edes hetken haluaisi minua, olisi kiltti ja hellä ja ihana. Yksi ilta sopii.

Tai en tiedä! Sopii minulle kaikki revi tukasta tee mustelmia ota väkisin. Älä minusta välitä. Ota mitä haluat mitä jäljellä on. Kaiken saat mikä irti lähtee jos vain vähän hymyilet. Katsot silmiin ja suutelet. Kaksi kaunista sanaa ja olen sinun.



Minä olen loppu taas tänään.

Kysyit, kuinka tahtoisin kuolla.

Eilen oli pohjakosketus. Tänään uidaan kohti pintaa.

Hiljalleen. Varovarovasti.

Joohan?

kuka pitää huolta

Minä tulen luoksesi. Käyn viereesi makaamaan, ei puhuta ollenkaan. Pidät kiinni ja voit kuvitella minut keneksi tahdot. Sinut minä tahdon. Tahdon tahdon tahdon.

Minä tahtoisin puhua. Siitä miltä tuntuu. Mutta minä en tiedä miten. Kuka osaisi olla ja ymmärtää. Kuka ymmärtäisi että tämä kaikki on minulle todellista, vaikka ne näkevät vain minun nauruni. Sen kylmyyden.
Jos minä alan itkemään, sitä ei voi enää peittää.

Minä en nuku ilman lääkkeitä öisin. Päivisin en tahtoisi muuta. En ole koskaan viiltänyt itseäni, mutta väliin heikoimmillani minun ranteissani on kumma tunne. Niin kuin silloin joskus rinnassa. Leipäveitsellä kolmesta kohtaa auki. Aivan kuin ranteet pyytäisi sitä. Mutta minä en tee niin. Minä en lakkaa taistelemasta sitä tunnetta vastaan.

Minä mietin sairaalaa, mietin lääkkeitä. Mietin pitääkö minun todella pelätä itseäni. Uskaltaako pohjaa koskettaa. Kuinka syvälle voi sukeltaa.
Riittääkö happi.

Kaikkein raskainta olisi myöntää, että taas ollaan täällä. Epäonnistuneena alakulossa. Luulin ettei enää koskaan tarvitsisi tuntea näin syvästi tätä korsettia minun sisällä. Mutta keho pistää jo kaikin voimin vastaan, tänään työmatkalla jaloista lähti voimat. Vastustuskykyä ei ole. Joku vetää korsettia liian tiukalle. Minä en tahdo myöntää sitä. En kenellekään pääni ulkopuolella.

Koska tämä on pettymys.

KAKSITOISTA

Minä menin ihastumaan herra Yhteentoista. Helvetti, koska sitä oppisi. Se sanoi, ettei tahdo enää tavata. Siirryin sitten toiseen sänkyyn. Istuttiin pyyhkeet päällä parvekkeella. Se sytytti kynttilän ja minä nauroin humalaa. Maattiin lattialla ja puhuttiin. Ihanaihanaihana poika. Herra Kaksitoista.

Sitten ne kaksi keskusteli keskenään ja kaikki levisi. Rakkaustyttö kai varoitti. Mutta tyhmä tyttö part jotain ihan kamalasti liikaa. Mutta ei siinä tietysti. Olenhan minä vapaa tekemään mitä haluan. Ymmärsin. Mutta ehkä voisin joskus valita toisin. Toisen.

Minä en vain voi unohtaa, jos joku ei makaa minun päälläni allani mitä vain. Se vain on niin. Minä en vain voi ottaa vastaan kieltävää vastausta. Torjumista. Minä en valita palovammoista polvissa tai kyynerpäissä, kun ollaan seksiä lattialla. Minä otan suihin ihan keneltä vaan ja en pyydä itselleni mitään. Kunhan en vain tulisi torjutuksi.

Minun vuoteni vaihtui yksin kyynelten valuessa. Tärisin ja pelkäsin joutumista sairaalaan. Aamuyöstä Herra Runoilija lohdutti. "Sinä olet vain nainen: monimutkainen, mutta silti rakastettava." Minä olen vain niin helvetin rikkinäinen nainen. Mutta en tiedä. Ehkä minä lakkaan vain välittämästä. Ehkä tästä tulee hurjempi vuosi kuin 2011. Enemmän kylmyyttä miehiä itseinhoa himoa.

Ehkä tämä on se vuosi kun osaan päästää irti. Lakata välittämästä.
Kuka tietää.