Huomasin laihtuneeni! En ole edes yrittänyt. Ei ole edes vaakaa. Työhousut pyörii jalassa. Eikä edes Herra Yhdentoista takia. Toivottavasti (tähti)Tytöllä ei ole tähän osuutta. Koska ettei tule nyt kilot takaisin kun ote kirposi. Kivalta tuntui kun ne housut ei olekaan enää tiukat.
Kotiin kun kävelin huomasin miettiväni, että miksei minulle käy mitään kun liukastun. Toiset satuttaa käsiä ja jalkoja ja selkiä ja aivoja. Miksen minäkin kaadu ja lyö päätä ja ole koomassa. Vähempi se minun elämästä olisi pois kuin vaikka jonkun tärkeän.
Sitten yhtäkkiä huomasin myös soittavani Anterolle, että minulla on nyt oma koti. Että nyt voit tulla nussimaan minua tänne. En ole ikinä Anterosta kirjoittanut. Sillä ei ole lempinimeä, koska jotenkin Antero on ihan kuin valenimi. Se aina sanoo minuu sen kisuksi ja tykkään minun pyllystä ja tisseistä ihan hullaantuu ja rakastaa minun muotoja. Että liikaa ei saa laihtua. Se olisi minun unelmien mies, jos ei olisi ihan itseään täynnä. Mutta ihan veistos on sen vartalo. Ja onneksi on itseään täynnä, koska siksi tykkää lähettää minulle alastonkuviaan ja sitten oon ihan että vau. Semmosia lihaksia oo kellään. Ja tatuointeja ja kaikkea. Ihan mieletön. Ja huomasin sitten, että Antero lupasi tulla minun söpöä pesää katsomaan ensi viikolla.
Huomasin kanssa, että menetin eilen Tytön ja minä en ole yhtään itkenyt sen jälkeen. Olen puristanut silmiä kiinni kovasti ja leikkinyt nukkuvaa ja hirmusesti nauranut. Yhtään kyyneltä en ole päästänyt valumaan. Onneksi aamulla huomasin myös että tiskejä on päässyt kerääntymään, ei ehdi nytkään itkeä, kun täytyy kiirehtiä tiskaamaan. Sitten huomaan että kädet haisee kumihanskoille. Onneksi kukaan ei nuku vieressä.
Semmoinen kumma sunnuntai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti