Välillä tuntuu raskaalta kirjoittaa tänne. Baari-illoista, joiden tunteita ei halua enää käydä läpi uudelleen, miettimällä niitä. Kirjoittamalla niistä.
Eilinen oli ihan okei ja tosi kurja. Herra Hyvännäköinen ja Mies samassa baarissa, jossa minä olin vanhojen luokkakavereiden kanssa. Prinsessa ja pojat. Vanha kaveri yritti kovasti päästä kovasti housuihini. "Olen lähdössä armeijaan ja tekisi mieli naista". No etsitään sinulle nainen. Joo. Kosketteli koko ajan. Kiusallista. Se on Poikaystävänkin kaveri.
Tyydyn vain sanomaan, että minun pitäisi käydä ulkona aina jossain muualla, kuin tuossa baarissa. Tuolla tulee aina kurja olo. Liikaa kasvoja, joita ei tahdo nähdä.
Kello nollaneljäjotakin laitoin viestiä Vihreesilmäiselle. En edes kovin humalassa. Ikävöin sitä kovin. Todella. Huono mies ja sitä rataa, mutta silti. Se osaa olla jotain mielettömästi enemmänkin.
En ikinä unohda, kun tavattiin ekaa kertaa selvinpäin ja oltiin sen opiskelijakämpässä, jossa se ei silloin käytännössä kuitenkaan asunut. Istuttiin lattialla ja etsittiin jotain tärkeitä papereita. Se ei ymmärtänyt niistä mitään ja edes tiennyt mitä ne oli ja sitten minä yritin auttaa sitä. Se katsoi minua sellaisella jännällä ilmeellä. Ujosti. En ikinä unohda, se oli niin suloinen. Silloin minä varmaan ihastuin. Vaikka se juokin liikaa ja ei soita vaikka lupaa. Vaikka se hakkaa ihmisiä sairaalakuntoon. Ei se ole paha.
(Ehdotin sille 26-vuotiaalle tapaamista huomiseksi. Rakkaustyttö sanoi, että minä ansaitsen jonkun kunnollisen. Ajattelin antaa tuolle mahdollisuuden. Vaikka en ole tippaakaan kiinnostunut. Mutta onhan tuo kunnollinen. Se haluaisi minut yökylään. 'Ei pysty, pakko saada nukuttua univelkaa pois'. Yeah right, jos se olisi ollut Vihreesilmäinen, olisin mennyt samantien. Vaikka on tuonkin kainalopaikassa ihan hyvä nukkua. Mutta ei. Silti, mahdollisuuden sekin kai ansaitsee.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti