hei

On vaikea olla onnellinen kun on koko ajan yksin. Enkä minä kehtaa kirjoittaa sinulle 'Tulisitko viereeni yöksi?'

En ihan vielä.

ja mä nauran että sä oot mulle väärää seuraa ja huonoja vaikutteita

Näkisittepä tämän hymyn minun kasvoillani. Kyyneleet silmissä.

Eron jälkeen on ollut yksi poika, josta olen välittänyt vähän enemmän. Kännipano, josta halusin heti jotain muuta. Poika, jolla on maailman kauneimmat silmät. Tiedättehän te.

Vihreesilmäinen.

Minä juttelin sen kanssa eilen. Kahden kuukauden jälkeen. Tiedostan kyllä, että aivan niin kuin silloin, se voi nytkin vain hajottaa minut. Mutta minä haluan kokeilla. Minä haluan ottaa rauhallisesti ja katsoa, voisiko sekin välittää minusta niin paljon, kun minä tiedän voivani välittää hänestä. Tunnen välillä itseni tosi naurettavaksi, en ole nähnyt Vihreesilmäistä kovin montaa kertaa ja vielä vähemmän selvinpäin, mutta.

Sinä aamuna, kun aurinko jo nousi ja minä vein sen kotiini tavattuamme pari tuntia aiemmin tanssilattialla, minä hurmaannuin. Puhuimme tunteja. Se poika näyttää niin kovalta ja on silti jotain ihan muuta. Minä olen ikävöinyt sitä siitä lähtien, kun laitoin välit poikki.

"kelasin ettet haluais ees puhuu minulle enää ikinä"

"no en kyllä iha sitä ajatellu"

 

Se käski myös soittaa, jos tulee tylsää. Ja aion kyllä soittaa. Jossain vaiheessa, en halua olla.. sellainen kuin yleensä olen. Lataan heti kaiken ja ahdistun. Täytyy ottaa rauhallisesti. Vihreesilmäisen kanssa varsinkin, ettei käy huonosti. Toisaalta nyt minä tiedän, millainen paska se voi olla. Eikä minun tarvitse kestää sellaista.

 

Mutta äh. Nyt haluan vain pitää tämän hymyni. Olen aika onnellinen tässä hetkessä.

morris mini

kaipaan kaipaan kaipaan ja tukahdun.

pojat on poikia ja minä oon prinsessa

Välillä tuntuu raskaalta kirjoittaa tänne. Baari-illoista, joiden tunteita ei halua enää käydä läpi uudelleen, miettimällä niitä. Kirjoittamalla niistä.

Eilinen oli ihan okei ja tosi kurja. Herra Hyvännäköinen ja Mies samassa baarissa, jossa minä olin vanhojen luokkakavereiden kanssa. Prinsessa ja pojat. Vanha kaveri yritti kovasti päästä kovasti housuihini. "Olen lähdössä armeijaan ja tekisi mieli naista". No etsitään sinulle nainen. Joo. Kosketteli koko ajan. Kiusallista. Se on Poikaystävänkin kaveri.

Tyydyn vain sanomaan, että minun pitäisi käydä ulkona aina jossain muualla, kuin tuossa baarissa. Tuolla tulee aina kurja olo. Liikaa kasvoja, joita ei tahdo nähdä.

Kello nollaneljäjotakin laitoin viestiä Vihreesilmäiselle. En edes kovin humalassa. Ikävöin sitä kovin. Todella. Huono mies ja sitä rataa, mutta silti. Se osaa olla jotain mielettömästi enemmänkin.
En ikinä unohda, kun tavattiin ekaa kertaa selvinpäin ja oltiin sen opiskelijakämpässä, jossa se ei silloin käytännössä kuitenkaan asunut. Istuttiin lattialla ja etsittiin jotain tärkeitä papereita. Se ei ymmärtänyt niistä mitään ja edes tiennyt mitä ne oli ja sitten minä yritin auttaa sitä. Se katsoi minua sellaisella jännällä ilmeellä. Ujosti. En ikinä unohda, se oli niin suloinen. Silloin minä varmaan ihastuin. Vaikka se  juokin liikaa ja ei soita vaikka lupaa. Vaikka se hakkaa ihmisiä sairaalakuntoon. Ei se ole paha.

(Ehdotin sille 26-vuotiaalle tapaamista huomiseksi. Rakkaustyttö sanoi, että minä ansaitsen jonkun kunnollisen. Ajattelin antaa tuolle mahdollisuuden. Vaikka en ole tippaakaan kiinnostunut. Mutta onhan tuo kunnollinen. Se haluaisi minut yökylään. 'Ei pysty, pakko saada nukuttua univelkaa pois'. Yeah right, jos se olisi ollut Vihreesilmäinen, olisin mennyt samantien. Vaikka on tuonkin kainalopaikassa ihan hyvä nukkua. Mutta ei. Silti, mahdollisuuden sekin kai ansaitsee.)

'Luuletko että tänä viikonloppuna tulee joku uusi mies?'

Minä olen miettinyt viikon aikana paljon sitä, ettei tästä blogista tällainen pitänyt tulla.
Minä rakastin Poikaystävää ja kaikki oli aika fine.
Mutta muutamassa kuukaudessa kaikki on kääntynyt aivan toisin.

Onko tällainen elämä jotenkin kovin paheksuttavaa, jos ei itse koe sitä sellaiseksi? Minä olen ihan tyytyväinen. Kai. Välillä olen surkeana ja huonona, mutta suurimmaksi osaksi.. aika okei.

Silloin kun seurustelin, ei kaikki ollut mitenkään hirveän paljon paremmin. Ihan samoin voin silloinkin huonosti, koska me riitelimme paljon. Ei me sovittu yhteen. Tai ehkä jonkun aikaa. En muista olenko sanonut aiemmin, mutta minusta ihmiset voivat olla luotuja toisilleen tiettyä hetkeä varten. Ei niin, että joku määrätty olisi minulle oikea nyt ja sitten kun olen 80v. En sano, etteikö sellaisiakin olisi, mutta minä en usko, että voisin koskaan olla kenenkään kanssa koko elämäni. Ihan koko elämäni.

Minun sängyssäni on ollut kolminkertainen määrä miehiä kuin silloin kun aloin kirjoittamaan tänne. Kuulostaa kamalan paljolta, mutta mitä sitten. Välillä mietin onko se paha, se luku tulee vain kasvamaan vuosien mittaan, ikinä se ei laske. Mutta tällä hetkellä minä en välitä. Minulla on ollut kivaa ihan jokaisen niiden miesten kanssa. Ja ei seksikään ole ollut kenenkään kanssa mitenkään kurjaa. Tai vastenmielistä. (Paitsi viimeisellä kerralla Poikaystävän kanssa, kun olisin vain tosi kovasti halunnut sanoa 'ei', mutta en pystynyt.) Ehkä minä olen lumppu ja huono nainen, mutta seksi ei ole minulle mikään rakkauden osoitus tai muuta. Tietenkin se voi olla myös sitä, jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa se merkitsee enemmän. Mutta minä en ole koskaan rakastellut.

Hmm. En oikein tiedä, mistä tämä kaikki kumpusi, mutta täytyi saada kirjoitettua. Pitkästä aikaa vähän enemmän. Juhannuksen miehistä en haluaisi tavata enää kumpaakaan, vaikka toinen olikin Herra Hyvännäköinen. Toisaalta. Ei sekään ehkä halua tavata minua. Kun taas se toinen. Minua kahdeksan vuotta vanhempi mies. Joka jostain syystä kuvottaa minua. Mutta hän taas hirmuisesti tahtoisi tavata minua vielä. Enpä tiedä.

Minä tahtoisin kovasti flirttailla huomenna.