YKSINÄINEN PÄÄLTÄ JÄINEN RAKKAUDESSA KERJÄLÄINEN

Minä olen näin säälittävä.

Yksi mies kysyi eilen, kun odotin taksia ja kerroin siitä kuinka kaikki tahtoisivat minut luoksensa yöksi, miltä tuntuu olla haluttu nainen. Minä sanoin ettei se tunnu yhtään miltää, "ei helvetti yhtään miltään". Enkä valehdellut lainkaan.

Mies oli eilen samassa baarissa. Tanssitiin ja suudeltiin. Ja minä koin itseni niin säälittäväksi. Ja se pyysi, että lähdettäisiin sen luokse yöksi ja minä sanoin etten voi. Piti huolehtia että kaverit osaa kotiin. Sitten se vain katosi.
Ja minulla oli työ saada sen puhelinnumero jostakin, koska olin poistanut sen etten laittaisi mitään säälittäviä tekstiviestejä. Mutta sain sen. Ja soitin, että tahtoisin sen viereen yöksi. Ja se lupasi tulla takaisin hakemaan minut. Mutten koskaan sitten nähnyt sitä missään ja sillä oli puhelin pois päältä.

Ja sitten minun Ensisuudelma. Herra Taiteilija. Tai Runoilija. Soitteli minulle koko illan. Humalassa. Enkä kuullut ollenkaan ja sanoin että soittaisi toiste. Mutta ei. Se olisi halunnut minut luokseen yöksi. Sanoi että olen  kauneimpia naisia, joita se on tavannut. Ja älykäs. Ja että rakastaa minua. Vaikka minä tunnen itseni aina aivan typeräksi, kun olen hänen kanssaan. Hän on yksi ihmisistä, joita ihailen suuresti.
Mutta en mennyt yöksi. En tiedä uskonko sanaakaan mitä se sanoi. Sekin on yksinäinen.

Ja minä olen aivan kamalan yksinäinen. Enkä enää edes kaipaa seksiä kovin. Tahtoisin vain syliin. Nukahtaa kainaloon. Suudella vatsaa. Hengittää toisen iholla. Tuntea hengityksen iholla.

(Poikaystävän kanssa puhutaann vaarallisia asioita. Yhteenpalaamista. Ikävää. Yksinäisyyttä. Ja minä en kestä kuinka voin kohdella sitä näin. Olen ihan paska sille. Ja JOS me palaisimme yhteen (se itse sanoi KUN) minä taas päätyisin siihen tunteeseen ennen pitkää ja satuttaisin sitä. Hajottaisin. Enkä minä halua tehdä sitä sille. Minä vain tahtoisin rakastella sen kanssa niin kuin ei koskaan ennen.)

"Mikä mulla on, äiti?"

Muistan aamut, joina soitin äidille,
etten voi lähteäkään kouluun.
Kun itku ei vain lopu.

Ja minusta tuntuu tänään ihan samalta.
Etten vain pysy kasassa, rikkinäinen ihminen.

päiväni miehet

Hmmm, kummallista kaikki. Jääkiekkoilijalla onoli tänään treffit. (jajajaja vakoilin facebookissa ja jos se tyttö on tuo joka luulen niin hyi.) Kaikki tahtoo vaimoilla. Mutta ei se minua oikeastaan tänään vaivaa.

Yöllä oli tullut puhelimeen klo 04.28  "tuutko harrastamaan seksiä?". Ja iltapäivällä kutsu leffailtaan. Se on hurmaava mies, mutta jotenkin menetin kaiken kiinnostukseni. Jatkojen jatkojen jatkot. En tiedä. En minä sen kanssa enää tahdo seksiä. Vaikka en kyllä koskaan sen kanssa ole ollutkaan.

Sitten se Mies. Se on armeijassa ollut viikonlopun. Ja ilmeisesti tahtoisi tavata vielä. Tai ei siitä ota selvää. Minä olin asennoitunut niin etten enää tapaa sitä. Sillä en oikeastaan edes pidä Miehestä. Niin kovin itsevarma ja sellainen. Mutta kaipaan hellyyttä. Se on ihana suutelija. Oih.

Vietin tänään päivää Poikaystävän kanssa. Kummallista oli. Ei ihan vielä tiedä miten toisen kanssa olla ja välillä tulee läheltä piti -tilanteita, kun kasvot ovatkin yhtäkkiä aivan lähekkäin. Se teki niin kyllä tahallaan. Mutta leikkasin sen hiukset ja se oli ilman paitaa ja jäi syömään ja. Niin. Kuunneltiin Samuli Putroa paljon.

Siitä ihmisestä minä en tahdo luopua. En vain voi. En halua. Mutta ehkä ei tarvitse. Mutta yhteen me emme voi palata. Sillä minä välitän siitä ihmisestä niin paljon, etten voisi. Sillä me eroaisimme kuitenkin vielä. Emme me ole luotuja toisillemme. Paitsi että minä uskon, että joku ihminen voi olla luotu toiselle tiettyyn hetkeen. Ja Poikaystävä oli minulle oikea tähän asti.

Tarjoaakohan se niille muille syliään?

Minä haluan haluan haluan. Että tämä loppuu nyt. Että yksikään mies ei enää kosketa minua syvältä.

Olen varma että Jääkiekkoilijalla oli joku nainen eilen. Tiedän ettei se kuulu minulle. Ettei sen kuulu koskettaa. Mutta minusta tuntuu pahalta. Minua inhottaa. Minä tahtoisin mennä ja iskeä jonkun miehen. Ja olla koskaan tuntematta enempää.

Minä en osaa. Minä en vain kykene.

Ja minä tiedän että minä vielä löydän itseni sen sängystä. Niin kuin joka kerta. Kuinka säälittävää. Sitten se taas sanoo, että minä riitän sille. Niin vakaalla äänellä, että sen voisi uskoa. Ja minä uskon. Uskomatta kuitenkaan ihan oikeasti. Kai minä nyt tiedän. En minä typerä ole. Mutta silti.

minulla on niin kovin kipeä sydän tänään

Huono päivä. Sellainen kun ei huvita lähteä töihin ja sitten vain mokailee siellä. Ja sitten siihen tulee sellainen kummallinen mies joka ostaa neljä purkkia hernekeittoa ja saa sairaskohtauksen. Ja sitä vain menee ihan paniikkiin ja antaa muiden hoitaa.


Yksi minun työkavereista on ihan superihana poika. Aina niin suloinen positiivinen söpö. "En jätä sua ikinä yksin, oon aina sun takana." Se sanoi ei mitään hätää, kun minua itketti pelotti. Ja nauratti kun sanoi että "Miksi sä itkisit kukaan ei oo sinua satuttanu ja jos aikoo satuttaa niin sen pitää ensin satuttaa minua"  Tai jotakin sellaista se sanoi. Ja me siis olemme olleet työkavereita ehkä kuukauden.
On se aika ihana. Sillä on aivan mielettömän piristävä hymy. Aina kun menen töihin ja kävelen siitä kassojen ohi ja jos se on töissä se hymyilee sieltä ja tulee aina tosi hyvä mieli. Hymypoika. Hmm, Hymypoika, kyllä. Tuli mieleen. Se kerran näytti minulle kieltä monen kassan päästä. Se oli ihan hassu. Aivan ihana poika.


Ei minun pitänyt hänestä kirjoittaa. Mutta. Tuli parempi mieli kun mietin. Valloittava persoona. Hymypoika. Minun olisi tehnyt mieli halata sitä tänään ennen kuin lähdin. Tai näyttää kieltä. Se olisi kyllä tiennyt mitä se tarkoittaisi.