Ihan vain olen. Raskaana. Minun sisällä kasvaa pieni elämä.
Se pelottaa minua kamalasti. Ahdistaa. Ja samaan aikaan tekee vähän onnelliseksi.
Minä en halunnut lapsia. Koskaan. Ja aamulla minä tuijotin niitä viivoja, ja itkin. Ne ei olleet edes mitään hataria haaleita haamuviivoja. Kunnon punaisia positiivisia viivoja. Ja niin minä itkin.
Mutta minä olen laittanut jotain alulle. Jotain, joka voisi kai oikeasti antaa minulle enemmän kuin ottaa. En tiedä.
En tosiaan tiedä.
Hei siellä! Mäkin olen. En tosin aio pitää sitä, vaikka lääkäri yrittikin syyllistää pitämään.
VastaaPoistaNe viivat on shokeeraavia. Varsinkin selkeät.
Voimia sulle, mitä ikinä päätätkin! <3
Joo, keskeytys täälläkin on nyt edessä. Se vaan tuntuu fiksuimmalta.
PoistaTsemppiä sinnekin! Helppoa tää ei oo vaikka, päätös olisi mikä.