Minä olen vähän hukassa.
'Missä olit yötä?'
'Sulolla.'
'Aina kun sä meet baariin ja et tuu yöks kotiin
meet Sulolle ja kun tuut kotiin Vihreesilmänen tulee tänne.'
Näin sanoi minun pieni veli. Hienoa. Luulin, ettei se sentään tajuaisi.
Oltiin baarissa Sulon ja sen kavereiden kanssa. Sen Miehen, jota olen nainut. Ja Miehen identtisen veljen, jota olisin halunnut lauantaina naida. Voi luoja. Se oli seksikkäin ikinä. Tai olin tosi humalassa. Tai sekä että.
En tajua, miten voin edes puhua tällaisia.
Mutta sitten menin Sulon luo. Ja oltiin seksiä. Ensimmäistä kertaa oikeasti. Se oli aika... Epätyydyttävää. Johtuen ehkä siitä, että johonkin väliin minun äiti soittaa ja humalassa itkee ettei tiedä missä on. Oli jäänyt bussista, koska oksetti. Jossain ihan helvetissä. Oksensi jonkun portinpieleen. Pyydän anteeksi.
Oli paljon ajatuksia, mutta nyt pää lyö aika tyhjää. Leikkasin hiukseni. Näytän taas itseltäni. Viikonloppuna menen Rakkaustytön kanssa baariin. Ja se sanoi, että haluaa miehen. Vaikka seurustelee. Minä en sentään seurustele. Tässä maailmassa olisi kai silti yksi, jonka kanssa voisin seurustella.
Niin ja sanoin Sulolle, että voisin lähteä baarista jonkun matkaan. Vaikka olen tapaillut sitä. Se varmaan loukkasi. Varsinkin, kun se sanoi ettei itse lähtisi toisen mukaan. Vaikkei seurustella. Eikä taideta tapaillakaan enää tämän jälkeen. Yritin vain olla rehellinen. Ja muutenkin.
Olen julma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti