Kummaa. Miten aina tässä vaiheessa muistaa, että se on sinun kaupunkisi. Että minä olen sinut joskus tuntenut. Että joskus olen ollut kuolla ikävästä sinuun. (Luultavasti seuraavan viikon aikana tulen jälleen tuntemaan sen. Tai ehkä vain haamun siitä.)
Tuntisitko, jos kävelisin vastaan? Kuluneet kasvot ja kalpea iho. Kasvanut maha.
Osaisitko katsoa uusien hiusten ohi? Leveämpi hymy kuin vuosia sitten. Puheliaampi tyttö, enää tuskin saisit puheenvuoroa.
Ehkä minäkään en tuntisisi sinua enää?
Mitä väliä. Olen kaupungissasi tällä kertaa ainoastaan läpikulkumatkalla. Minä en tule kulkemaan katujasi. Minä rakastan niitä, mutta. Ehkä jos Pojat antavat kyydin. Tai kun kovasti tahtoisin tutustua kaupunkisi yöelämään. Humaltua tämänkin viikon aikana. Kuulla poikia, jotka puhuvat kuin sinä.
Tuskin. Sinun kaupunkisi on kaukana.
Niin kuin sinäkin. Olit silloin ja olet nyt ja olet kun tulen kaupunkiisi.
Saavuttamattomissa.
Voi hyvin, L.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti