KUUSI.

Onhan se nyt kiihottavaa, kun muija oksentaa vessassasi lähes koko yön.

VIISI.

Taas yksi lisää.
Takaisin päin voi enää laskea.
Vaikka ei se ole koskaan ollut minulle ongelma.

Pitäisikö hävetä?

So come and get me

Tekisi kovasti mieli kirjoittaa perjantaiselle pojalle, Herra Hyvännäköiselle. Mutta niin. En osaa. En ole ennen tehnyt tällaista.

Toisaalta yritän miettiä: mitä menetettävää minulla on. En edes tunne sitä. Ja jos se ei halua tutustua, mitä sitten?

Mutta silti jotenkin. Vaikeaa. Jännittävää.

Se vain kiinnitti minun huomioni siellä baarissa. Paha poika.

Sulla pyörii nää runot aina vaan parin saman asian ympärillä: viinan ja miesten.

Yllä erään miehen syväanalyysi minun teksteistäni.

Jotenkin tuo on niin loistava, koska olin tulossa juuri kirjoittamaan minun eilisyöstä. Johon ei kyllä tällä kertaa liittynyt kuin mies. Sillä MINÄ olin BAARISSA SELVINPÄIN. Kyllä minäkin osaan, jos tahdon.

Oli tosi paljon outoa porukkaa siellä, vähän tuttuja, vaikka yleensä tuo paikka ei muuta sisälläkään kun niitä naamoja joita ei tahdo nähdä. Mutta oioioioi, oli sellainen yksi hirmu kivannäköinen uusi poika! Ja vähän silmäpeliä. hihi. Sitten jotenkin harmitti kun ilta läheni pilkkua, mutta koska olin selvinpäin, ujostutti kovasti. Ja vain lähdettiin.

Mutta. Koska minun kaverit oli hyvässä humalassa, eikä oikein tiedetty miten selviydytään ja minne, seistiin vain siinä baarin pihalla. Ja se poikakin. Ja mietin vain että kadun ihan kamalasti, jos en mene jotain sanomaan. Ja oolalaa, USKALSIN.

Ja nyt minulla on sen puhelinnumero, jolla en kuitenkaan varmaan uskalla mitään tehdä. Mutta olen silti aika ylpeä.

Ja se poika hurjan hyvännäköinen.

Hoidetaan kämppä Sotkamosta.

Minä olin viikon rentoutumassa maalla.
Ja niinä päivinä tapahtui kovin paljon.

Ikävää, niin kuin osasin aavistaa. Tuo paikka, mummola, tuo aina hänet minun mieleeni. Vain sata kilometriä välissä. Voi jos ymmärtäisitte, miten vähältä se joskus tuntui. Nykyään välimatka on enemmän kuin ikinä, vuosia, vaikka olisimme miten lähellä. Vaikka ei ollakaan. Minä olisin toivonut hänen olevan viides. Tai oikeastaan ensimmäinen.

Sitten oli perjantai. Aivan mielettömän mukava ilta. Yö. Aamu. Humala. Ihan tosi kiva humala. Ihan tosi päätä sekoittava humala. Pää sekaisin. Toni. Kuulostaa vieraalta, kun yksikään ei kutsu sitä etunimellä. Hirvittävän hurmaava poika. Tavallaan. Jotain muuta kuin odotin. Minä olisin toivonut hänen olevan viides.

Minulla on ihan todella ristiriitainen tunne sisällä. Se päätti että muutetaan Sotkamoon yhdessä, kun se on käynyt armeijan. Puolen vuoden päästä. Minusta on aivan mielettömän hauska leikkiä sen kanssa ajatuksella. Saan kylpyammeen ja punaisen Harley Davidsonin. Vaikka kuun taivaalta.

En minä tarvitse. Kuin näitä hetkiä, kun saan haaveilla olevani rakastettu. Olen valvonut, yöt on vaihtunut aamuihin, kun puhuttiin meidän yhteisestä elämästä Sotkamossa. Se on hauskaa.

Minä olen ihan okei.

Pian olen taas Sinun kaupungissasi.

Kummaa. Miten aina tässä vaiheessa muistaa, että se on sinun kaupunkisi. Että minä olen sinut joskus tuntenut. Että joskus olen ollut kuolla ikävästä sinuun. (Luultavasti seuraavan viikon aikana tulen jälleen tuntemaan sen. Tai ehkä vain haamun siitä.)

Tuntisitko, jos kävelisin vastaan? Kuluneet kasvot ja kalpea iho. Kasvanut maha.
Osaisitko katsoa uusien hiusten ohi? Leveämpi hymy kuin vuosia sitten. Puheliaampi tyttö, enää tuskin saisit puheenvuoroa.

Ehkä minäkään en tuntisisi sinua enää?

Mitä väliä. Olen kaupungissasi tällä kertaa ainoastaan läpikulkumatkalla. Minä en tule kulkemaan katujasi. Minä rakastan niitä, mutta. Ehkä jos Pojat antavat kyydin. Tai kun kovasti tahtoisin tutustua kaupunkisi yöelämään. Humaltua tämänkin viikon aikana. Kuulla poikia, jotka puhuvat kuin sinä.

Tuskin. Sinun kaupunkisi on kaukana.
Niin kuin sinäkin. Olit silloin ja olet nyt ja olet kun tulen kaupunkiisi.
Saavuttamattomissa.

Voi hyvin, L.

PUOLA

Näin yhden vanhan melkeinpoikaystävän. Siitä oli tullut lihava.