Vihreesilmäinen on täällä taas.

Tyyneys katoaa. En pidä siitä.

Kaivata ihmistä, jota ei edes ollut kuukausi sitten.

Tarvita toista ihmistä.

Siinä ei koskaan käy hyvin kenellekään.

Et voi käydä täällä enää.

Kauniit silmät koituvat vielä kohtalokseni.

Pikimustat silmät tuijottavat minuun.

Viini sekoittaa pääni. Pieni, siro tyttö.

Suudelmia. Tiukka ote, pitää minut turvassa.



Aamulla Lisa on poissa.

tyhmä tyhmä tyhmä tyttö

Helsinki on kylmä tiistaiaamuna neljältä.

Sukkahousut jäi asuntoon, kun tahtoi kiireellä eroon.

Kyyneleet valuu. Puolitoista tuntia ensimmäiseen metroon.

Kurkussa tunne vielä spermasta. 

Käytti, koskettamatta kertaakaan.

Hajotti.

Hajosin.

Hajosin.

"tää yö ei taida kummallekaan merkitä mitään"

Minuun tatuoitiin tänään Tehosekoitinta. Olen onnellinen.

Vaihdoin sänkyyni lakanat. Olen nimennyt ne ikisinkkulakanoikseni. Hymyilyttää.

Ei kusipäiden perään kannata itkeä. Vaikka niitä keräisi kuinka puoleensa. 

Elämä on. Eikä minulla oikeastaan ole mikään huonosti.

Huomenna palaan arkeen taas.

Ps. Rakastan Roope Salmista.

Leipäveitsellä kolmesta kohtaa auki.

Olen nähnyt tämän ennenkin. Kamalasti kauniita sanoja. Semmoisia että alkaa hymyilyttää. Semmoisia että on valmis tekemään mitä vaan. Tekee mitä vaan.

Vihaan niitä. En jaksa perustaa niiden pohjalle mitään. Tahdon tekoja. Huudan. Tahdon konkretiaa. Tekoja tekoja tekoja. Antaisit mulle tekoja.

Samaan aikaan ahmin sanoja kaikkialta. Kappaleista, kirjoista, kauppalistoista. Pitkästä aikaa uppoudun tunneiksi tarinoihin. 

Tiedättekö tunteen, kun luo jotain niin että tekisi mieli oksentaa. Huutaa ja itkeä. Saada se pois. Saada se kipu ja tulehdus ja tarina itsestä ulos. Koska se syö. Se syö ja kiduttaa. Toivoisi jonkun tönäisevän sen kielekkeeltä.

Sinun ja sanojen on lähdettävä. Juokse jo, kultaseni, juokse. Minun korvani ei kestä enää ainuttakaan sanaa, lupausta. Minun sydämeni tahtoo uskoa niihin jokaiseen.

Juokse jo, mene, kultaseni.