26. lokakuuta 2014

tuhat ja yksi yötä

Voisin mä teille kertoa. Viime viikoista. Kuukausista. Voisin mä kertoa siitä kuinka syksy ei tänä vuonna tuonutkaan levenevää hymyä ja pohjaton onnea.

Siitä miltä tuntuu kesän jälkeen saada sukupuolitautitesteistä positiivisia tuloksia. Voisin mä kertoa kuinka huonoksi sitä itsensä silloin tuntee. Kuinka se hävettää ja ahdistaa. Kuinka niistä ei tahdo päästä eroon. Voisin mä siitä teille kertoa, kuinka ne satunnaiset seksikumppanit siihen suhtautuu.

Voisin mä siitä kertoa, miltä tuntuu laskea niitä miehiä, joiden nimiä ei enää muista. Siitä ettei ole ihan varma lasketaanko pelkkiä suikkareita, vai onko ne pelkästään puolikkaita. Voisin mä siitä teille kertoa, miltä tuntuu lähteä baarin ulkopuolella tapaamansa miehen asunnolle ja ottaa suihin ja kieltäytyä antamasta puhelinnumeroaan. Lähteä spermaa hiuksissaan.

Voisin mä kertoa siitä, miltä tuntuu kun herra Yhdellätoista on uusi tyttöystävä. Siitä kun herra Kahdellatoistakin. Voisin mä siitä kertoa, miltä tuntuu kun Entinen sanoo rakastavansa sen uutta tyttöä enemmän kuin ketään koskaan. Voisin mä siitä kertoa, miltä tuntuu nukahtaa taas yksin.

Voisin mä kertoa herra Espoosta. Baarimikosta. Lassesta.  Voisin mä kertoa siitä pojasta, jota sisko kielsi nussimasta. Voisin mä siitä kertoa, kuinka kävin sen sängyssä kahdesti. Ja siitä kuinka sen veljen vein aamuyöllä leikkipuistoon. Voisin mä siitä teille kertoa, kuinka vietin kesän romanttisimman hetken aamuyöllä meressä, murhan yrityksestä tuomitun miehen kanssa.

Voisin mä siitä kaikesta teille kertoa. Mutta en mä sitten jotenkin kuitenkaan.

18. heinäkuuta 2014

Rakas Jumala.  Älä anna mun laittaa kesä-esalle viestiä tänään.

13. toukokuuta 2014

"mut saanko pyytää yhtä asiaa. tanssi mun kanssa illan viimenen."

Tuttu ovimies nyökkää hyväksyvästi kun poistun sinun kanssasi. Sinä olet vielä ihan liian nuori, mutta oi, niin hyvännäköinen. Niin innokas. Suloinen.

Olen tavannut sinut ennenkin. Silti en muistanut sinun nimeäsi, kun törmättiin jo jonossa. Eikä se ollut edes humalan syytä. Et vain koskaan näyttänyt niitä vatsalihaksiasi. Silloin olisin saattanut muistaa.

Enkä minä nähnyt niitä vieläkään. Sinä et ole kaksikymmentäyksi. Saatat olla kaksikymmentäkaksi. En olisi siitä varma, mutta ehkä. Olisi ihana olla noin nuoren ja innokkaan kanssa. Tehdä juttuja, joista sinunlaisesi vain haaveilevat.


(Hyvästeltyäni sinut, hyppään taksiin. Ja menen herra kahdenkymmen ja yhden luo. Minun märkä päiväuneni, ollut jo pitkään. Herra Päiväuni ei lopulta ehkä ollut niin ihmeellinen, kuin olisin toivonut. Mutta oikein ihana silti. Nallekarhu ehkä vähän. Kyllä minä sitäkin uudestaan vielä kokeilisin.)

8. toukokuuta 2014

YHDEKSÄNTOISTA.

Kissamies. Suloinen. Tummat nappisilmät. Vähän ujo kai. Mutta oi niin suloinen.

Olen tavannut sen nyt kahdesti.

Mitä minä kirjoittaisin. On se ihan mukava? Ei herätä mitään suuri tunteita.

Paitsi että sillä on ehkä maailman kaunein penis. Se oli kiva ottaa suuhun. Ja muuallekin.

1. toukokuuta 2014

KAKSIKYMMENTÄ

Ensimmäinen "vittu sulla on iso" on nyt koettu. Sellaisia näkee vain pornoleffoissa.  Haluan kokea sen uudelleen vielä.


(Tiedän että herra yhdeksäntoista jäi välistä. Kissamies.  Kirjoitan myöhemmin. Kun osaan ajatella siitä yhtään mitään. )