Ihana mies, hellyyttävä. Olen aina viehättynyt pitkistä miehistä, mutta hän on silti ensimmäinen oikeasti pitkä. Sen kanssa on helppo olla. Puhutaan aamun tunneille asti ja herätään aamulla töihin. Höpötetään ja pötkötetään. Se teki minulle aamupuuroa. Kaikki on helppoa ja onnellista.
Olen puhunut taas Vihreesilmäisen kanssa. Niitä näitä. Se on laittanut elämäänsä järjestykseen, kasvanut aikuiseksi hiljalleen. Se sekaisin oleva paha poika on kai vihdoin jotain muuta.
Sanoin olleeni ihan hullun rakastunut siihen silloin joskus. Se kertoi tienneensä että olin. "Oon vaan vammanen".
Mietin ottaisinko enää niin paljon sitä kaikkea vastaan. Ehkä en. Toisaalta se on ainut mies tässä elämässä joka on saanut minut niin sekaisin. En koskaan edes odota keneltäkään muulta sellaista tunnetta. En koskaan. Hän oli minun hulluuteni.
Ja toisinaan minun on vähän ikävä sitä. Kuinka sellaisen voi unohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti