Arpeni ja kaareni, ilmeettömät ilmeeni.

Kerro mulle. Selitä niin että ymmärrän. Mä pyydän. Kerro, mikset hymyile tänäänkään.


Löysin yhtenä aamuna ruutupaperin, johon olin kirjoittanut otteita Aina Bergrothin romaanista Ah Autuutta. Rakastan sitä kirjaa.

"Pelottaa liikaa. Tästä ei voi tulla mitään kun valmistaudun pahimpaan. Puhun itseni eroon etukäteen. Loistavaa."

Ensimmäistä kertaa tajusin oikeasti mitä se mulle tarkoittaa. Mä teen niin. En koskaan luota siihen, että se toinen oikeasti tykkää. Sekin haluaa vain seksiä, ihan varmasti. Sitten kun elää sen epäluulon kanssa koko ajan, onnistuu puhumaan itsensä eroon etukäteen. Analysoi jokaisen sanan pahimpaan päin.

Mutta ei sitä vain jotenkin osaa muuta. Yrittää ottaa rennosti. Nauttia. Sitten tulee se ensimmäinen mielipide-ero. Ensimmäinen virhe itsessä. Ja on varma että toinen ei voi hyväksyä sitä.

Hullua, koska oon minä aika hyvä tyyppi. Oikeasti. Kaikkien harhaluulojeni ja pakkomielteideni takana. Ihan ihana tyttö. Ehkä.


On ollut paljon aikaa ajatella. Kun ei koko ajan ole viinipäissään ja tukahduta kaikkea irtosuhteilla. Mä en myy seksiä, mä myyn itseäni seksillä. "Pidä vähän aikaa sylissä, oon tosi hyvä ottamaan suihin." Mä teen sen huomaamatta itseltänikin, hivutan keskustelun aina hiljalleen seksiin. Sitten mietin miksei ne halua muuta. En ihmettele oikeasti, jos minusta saa jotenkin kevytkenkäisen kuvan. Kuka sellaisen kanssa haluaisi seurustella.

Sukupuolitauti, tarkemmin kaksi, oli herätys. Ei ole paljon tullut hairahdettua tulosten  jälkeen. Se on niin noloa. Toisaalta, mitä voisi olettaa. Yli kolmekymmentä miestä ja suurimman kanssa ilman suojaa. Mutta sainpahan opetuksen. Kunpa muistaisin sen vielä pitkään.



Tämä kirjotus ei ehkä antanut sulle mitään. Ei ollut hienoja sanoja ja taiteellista ilmaisua. Mutta mä luulen, että tämä olikin tällä kertaa ihan vain minulle. Väliaikakatsaus. Pään tyhjennys. Vähän tilaa sille kauniimmalle annille.

rakastit amerikan autoja ja kitarasooloja

"Minä en edes tiedä missä me ollaan!"

"Luitko siitä Laajasalon murhasta?"

Ja siinä me istuttiin merenrannassa ja tuijotettiin kaupungin valoja vastarannalla. Vitsailtiin kirveestä sinun takakontissa.

Oli suudelmiakin. Ja kun se puri minun alahuulta,  minä olisin halunnut riisua kaikki vaatteet heti. Viime kerrasta on niin aikaa. Suudelmista.

Ja minä sain hymyilemään sen miehen, joka joskus oli minulle vain poika joka ei koskaan hymyile. Nauramaan. Hermostumaan.  Pitämään minusta kiinni.

tänä yönä sieluni vaihtaa voisin yhteen suudelmaan.

Miehellä on nahkatakki ja vanha jenkkiauto. Se vie minut illalla ajelulle. Hymyilyttää vähän.

Ei tietenkään saisi. Sydänsuruinen tyttö. Tanssii alusvaatteisillaan keittiössä ja nauraa ääneen.

On jo unohtanut eilisen. Nopeasti. Sulkenut kaiken taakse mielen.