Ei. Ei minua voi suudella.
Minun huuleni ovat hänen. Hänen jolla ei ole enkelin kasvoja ei siipiä ei sädekehää, mutta nimenä Rakkaus.
Hänen, joka on nähnyt minusta kaiken mitä ei kukaan ja joka sulkee silmänsä vasta kun minä olen jo unessa.
Minun huuleni ovat hänen. Hänen joka itkee minun aiheuttamiani kyyneleitä. Hänen joka ei silti katoa. Hänen, joka inhoaa sitä mitä minä olen ollut silloin joskus.
Minun huuleni ovat hänen, vain hänen.
Minun huuliani eivät toiset miehet öisin suutele Hakaniemen torilla. Täytyy lakata tekemästä väärin.
(Ja sitten kuitenkin tavallaan kuulen kuinka tämä suhde vetää viimeisiä henkäyksiään.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti