Äiti.

Minulla on tänään syntymäpäivä.

Perhe tuli laulamaan yhdeksän jälkeen onnittelulaulua. Poikaystäväkin oli nostanut itsensä normaalia aiemmin sängystä ja tullut minua varten.
Mutta äiti. Äiti ei tullut.

Itkin hieman. Äiti on vihainen. Mutta minä en voi pyytää anteeksi, sillä minä inhoan sen käytöstä. Miten sen humala ja kaikki vaikuttaa perheeseen. Miten äidillä on aivan omat sääntönsä ja hän voi käyttäytyä kuin itse tahtoo. Minä en jaksa tanssia äidin tahdissa.

Kyllä se silti sattuu.

PS. Poikaystävä kirjoitti minulle syntymäpäiväkirjeen. Se oli hirvittävän kaunis.

(Älä satuta minua.)

Enää ei ole vain minun ahdistuskohtaukset keskellä yötä. Nyt on sinunkin.

Minä sammutan valot ja käyn viereesi makaamaan. Sinä hengität raskaasti ja sanot että on niin kovin raskasta olla. Niin, muistatko. Minä kyllä tiedän, kuinka joskus tuntuisi helpommalta vain lakata olemasta. Pudota lattian läpi ja kadota.

Viime aikoina minä olen tahtonut sanoa, että tuntuu kuin olisin rakastunut sinuun. Sitten se on aina tuntunut liian paljolta. Meidän ei pitänyt olla mitään paljon.

Tänään sinä silti olet niin paljon. Niin helvetin paljon.

Enkä kuitenkaan sano että olet liikaa. Vaikka. Sinulle tytöt flirttailevat kun menet suorittamaan hygieniapassia. Sinun kanssasi ne tanssivat, kun menet poikien kanssa ulos. Sinun perääsi ne kääntyvät katsomaan.

Ja minä olen vain minä; Epävarmuus on toinen nimeni.