Minä olen menettänyt otteeni siitä, minkä osaan parhaiten. Minä en osaa enää kirjoittaa. Tänään minä tahtoisin kirjoittaa. Sillä tavoin kuin ennen, kipeästi ja samalla kovin hauskasti, niin että se kipu ei murtaisi lukijaa. Liioitella ja repiä kaiken auki. Tehden kaikesta kahta kipeämpää.
Olen nojannut koko elämäni vasten sen pojan jykevää selkää ja tahdon maata kaikki lauantai-illat sen kanssa sylikkäin ihokkain. Petyn kun se valitsee sen inhottavan ystävänsä minun ja skumppapullon ohi. Totta kai minä tahdon että sinä jäät ja olet minun kanssa en tietenkään sano sitä sinun pitää tietää ja haluta jäädä minun luo.
Nyt kello ei ole vielä edes yhdeksää ja minä tahdon käpertyä sänkyyn. Koska en osaa tehdä mitään ilman sitä. Se kysyy olenko minä oikeasti ihan okei ja olenhan minä kun kysytään. Olisin vain halunnut lettuja ja kuohuviiniä sitruunalimsalla ja sinut sinut sinut sinut sinut silittämään minun päätä pitkän päivän jälkeen miikset voinut nähdä ja ymmärtää.
Huomaatteko? En osaa enää.
